Vapun alla ruokakaupan kassalle oli muodostunut sellainen jono, että katsoin parhaaksi poiketa ruokakaupan sijasta viereiseen Alkoon.
Viinivalinnoilleni on olemassa kaksi sangen amatöörimaista kriteeriä: a) maistettu ja hyväksi havaittu, b) hauska etiketti tai veikeä pullo. Näiden kahden välillä pähkäillessäni viereeni pöllähti siististi pukeutunut herrasmies, joka varmoin ottein nappasi hyllystä kaksi punaviinipulloa ja paineli suoraan kassalle. Nopeasta asioinnista ja siististä olemuksesta päättelin kyseessä olevan niin varma valinta, että jätin etikettien tutkimisen sikseen ja nappasin mukaan pullon kyseistä viiniä.
Jälkeenpäin mielessä kyllä käväisi, että saattoihan olla niinkin, että vaimo oli herran kauppaan komentanut ja tämä oli kiireessä ja suutuspäissään napannut hyllystä ensimmäiset silmiin osuneet viinipullot, kaverit kun odottelivat jo vapun viettoon.
Viinivalinta osoittautui kuitenkin oivalliseksi. Hinta-laatusuhteen varmistamiseksi etsin netistä uteliaisuuttani arvion kyseisestä kympin viinistä. Asiantuntijan arvion mukaan hintansa arvoinen, kelvollinen valinta aloittelijalle. Viininmaistelun saloihin ja terminologiaan täysin vihkiytymättömänä en kuitenkaan voinut olla naureskelematta tastingekspertin arviota ”löytyy sentään vähän yritystä pitää rakennetta kasassa, eikä kokonaisuus pääse täysin lässähtämään suuhun”. Oma viinin maisteluni ja sitä kuvaava terminologia kun rajoittuu skaalaan ”tykkään – en tykkää”.
”Siltä, joka valitsee viininsä mahtailunhalusta ja toisten mielipiteiden perusteella, eikä kykene lämpimänä kesäiltana, kynttilän valossa ja kuun kimaltaessa tuntemaan, että pöydällä oleva tavallinen viini on tuona hetkenä parasta maailmassa, siltä jää tavoittamatta koko viinin – ja elämän – ydin”, kirjoittaa viinikirjailija Oz Clarke.
Suosittelen lämpimästi Ylen vanhaa artikkelia "Onko viininmaistelu roskatiedettä?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti