Citius, altius, fortius

Rion pariviikkoiset olympialaiset vietiin pyhänä päätökseen juhlavin menoin. Vaan mitäpä jäi urheilua seuraamattomalle ei-penkkiurheilijalle mittelöistä mieleen? Iltapäivälehtien tutkivan journalismin ansiosta ainakin seuraavat kisamuistot:

Pääsyliput: Euroopan olympiakomitean puheenjohtaja pisti pilettejä myyntiin trokareille ja päätyi itse poseen. Yritti vielä vanha mies karkuun. 

Doping: Kisoihin osallistui yli sata urheilijaa, jotka ovat uransa jossain vaiheessa jääneet kiinni kielletyistä aineista. Buu! Kisojen päättyessä dopingista oli kärähtänyt ainakin seitsemän kilpailijaa. Lisää buuta! Mitaleita pistetään varmaan uusjakoon vielä vuosien päästä. Sehän nykyään on urheilussa tapana.

Uinti: Levä kukki uima-altaassa siihen malliin että vesi muuttui yllättäen vihreäksi. Jenkkiuimarit puolestaan törttöilivät kännissä huoltoasemalla ja valehtelivat joutuneensa aseellisen ryöstön kohteeksi. Siinä kaikkosivat sponsorit - ja ihan ansaitusti.

Uimahypyt: Brasilialainen naishyppääjä ei öisen seksimaratoninsa jäljiltä saanut itseään oikein kuosiin vaan hyppäsi parikilpailussa sellaisen kananlennon, että yleisöä nauratti ja moisesta kimpaantunut kilpakumppani päätti luopua yhteistyöstä kokonaan.

Golf: Kilpailijoilla oli kova kiire ehtiä golfpallojen perään ennen kuin joku yleisöstä ehti poimia pallot kisamuistoksi omaan taskuunsa. Eikä sitä puhelinta tietenkään voinut pitää äänettömällä, ellei asiasta joka reiällä erikseen muistutettu.  

Purjehdus: Purjehtijoiden oli pulikoidessaan paras pitää suunsa kiinni. Kolme teelusikallista Rion viemärinraikasta vettä riitti asiantuntijoiden mukaan sairastuttamaan satavarmasti muut paitsi brassit, jotka ovat ikänsä likavedessä lilluneet. Muovin ja muiden roskien lisäksi vedestä löytyi kilpailujen tiimellyksessä mm. tatuoitu irtojalka. 

Melonta: Etukäteen oli kerrottu, että Riossa vain ruumista pienemmät roskat päätyvät suoraan mereen. Ei pitänyt paikkaansa - koskimeloja kellahti kanootteineen vedessä lymynneeseen sohvaan. 

Palkintojenjako: Brasilialaisen kisayleisön epäurheilijamainen käytös sopii ehkä sikäläisiin jalkapallo-otteluihin, mutta ei arvokisoihin eikä ainakaan palkintojenjakotilaisuuteen. Kanssakilpailijoita ei itketetä eikä palkintojenjaossa buuata – ei ikinä! 

Suomalaisten menestys näissä olympialaisissa oli kautta historian huonoin. Vähintään kultaa odotettiin. Saatiin yksi pronssi. Senkin sai nainen. Mätkimällä toista naista päähän. 

Ajan hermolla - Pokémon Go!

Pitihän sitä meikäläisenkin kokeilla, pääuutisiinkin asti päätynyttä, tämän hetken suurinta villitystä Pokémon Go -peliä. Isänmaallisuuspuuskassa joku vuosi sitten hankkimaani nokialaiseen en sitä saanut ladattua, iPadille kylläkin.

Ihan kylmiltään en kylille arvannut taskuhirviötä lähteä metsästämään, joten nappasin koiran hihnaan, iPadin kainaloon ja pyörähdin pienen lenkin lähinurkilla peliin perehtyen. Eipä mennyt kuin tovi, kun kartalle putkahti ensimmäinen pokemoni ja horisontissa häämötti ensimmäinen pokestoppi.

Se mun ensimmäinen

Seuraavana päivänä pakkasin iPadin ja ison pullon juotavaa pyörän koriin ja polkaisin kylille. Kesävieraiden ynnä muiden turistien suosima rantatie vilisi helteisenä kesäpäivänä puhelimeensa tuijottavia hortoilijoita. Peli oli houkuttanut liikkeelle jos jonkinlaista väkeä, jopa kokonaisia perheitä; perheen pienimmät juoksivat edellä puhelinta tapittaen, vanhemmat perässä liikennesääntöjä kiljuen. Kesälomansa viimeisiä vapauden viikkoja nauttivat pikkupojat näyttivät varustuksesta päätellen suhtautuvan asiaan ammattimaisen intohimoisesti: maastopyörä, kypärä ja puhelin ohjaustangossa kiinni. Vähän isommat janterit hoisivat homman hiukka laiskemmin elikkäs autolla. Ilahduttavin näky taisi kuitenkin olla pieni sisaruspari, joka kalvakan pulleroisesta ulkonäöstään päätellen ei hiekkalaatikkoleikkien jälkeen juurikaan ollut tainnut ulkona viihtyä, mutta siellä hekin pinkoivat puistossa hikipäässä pokemoneja jahdaten.

Oma kierrokseni venähti hautovasta helteestä huolimatta akun lautauksen pituiseksi, runsaaseen kahteen ja puoleen tuntiin. Kymmenestä kilometristä ansaittu mitali läjähti jossain vaiheessa ruutuun ja pokemoneja löytyi kaikkiaan kolmisenkymmentä. Seuraavana päivänä uusi parin tunnin kierros, jonka aikana tuli haudottua kahden ja viiden kilometrin munat ja löydettyä lisää taskuhirviöitä. Iltaisin ohjelmaan ei jossain vaiheessa enää päässytkään, oli serveri sen verran innokkaiden pelaajien ylikuormittama.

Peli on koukuttava – se on pakko myöntää! Tuskinpa olisin paahtavassa helteessä muuten tuntitolkulla jaksanut tai edes viitsinyt hikoilla. Kaiken huomion se kuitenkin vie, joten jonkinlaisia törmäyksiä lienee odotettavissa. Tämä lisätyn todellisuuden ensimmäiseksi merkiksi julistettu peli on kuitenkin onnistunut tekemään sen mitä lukuisat isät ja äidit ovat vuosikausia yrittäneet - saamaan yhden jos toisenkin nörtin raahaamaan kalvakan ahterinsa ulos aurinkoon.

Nähtäväksi jää, tekevätkö edessä häämöttävät syyssateet tai viimeistään talvipakkaset lopun tästäkin muotivillityksestä.

Siitä se lähtee...