Pitihän sitä meikäläisenkin kokeilla, pääuutisiinkin asti päätynyttä,
tämän hetken suurinta villitystä Pokémon Go -peliä. Isänmaallisuuspuuskassa joku
vuosi sitten hankkimaani nokialaiseen en sitä saanut ladattua, iPadille
kylläkin.
Ihan kylmiltään en kylille arvannut taskuhirviötä lähteä metsästämään,
joten nappasin koiran hihnaan, iPadin kainaloon ja pyörähdin pienen lenkin lähinurkilla
peliin perehtyen. Eipä mennyt kuin tovi, kun kartalle putkahti ensimmäinen
pokemoni ja horisontissa häämötti ensimmäinen pokestoppi.
 |
| Se mun ensimmäinen |
Seuraavana päivänä pakkasin iPadin ja ison pullon juotavaa pyörän
koriin ja polkaisin kylille. Kesävieraiden ynnä muiden turistien suosima
rantatie vilisi helteisenä kesäpäivänä puhelimeensa tuijottavia hortoilijoita. Peli
oli houkuttanut liikkeelle jos jonkinlaista väkeä, jopa kokonaisia perheitä;
perheen pienimmät juoksivat edellä puhelinta tapittaen, vanhemmat perässä
liikennesääntöjä kiljuen. Kesälomansa viimeisiä vapauden viikkoja nauttivat pikkupojat
näyttivät varustuksesta päätellen suhtautuvan asiaan ammattimaisen
intohimoisesti: maastopyörä, kypärä ja puhelin ohjaustangossa kiinni. Vähän isommat janterit hoisivat homman hiukka laiskemmin elikkäs autolla. Ilahduttavin
näky taisi kuitenkin olla pieni sisaruspari, joka kalvakan pulleroisesta
ulkonäöstään päätellen ei hiekkalaatikkoleikkien jälkeen juurikaan ollut
tainnut ulkona viihtyä, mutta siellä hekin pinkoivat puistossa hikipäässä pokemoneja jahdaten.
Oma kierrokseni venähti hautovasta helteestä huolimatta akun
lautauksen pituiseksi, runsaaseen kahteen ja puoleen tuntiin. Kymmenestä
kilometristä ansaittu mitali läjähti jossain vaiheessa ruutuun ja pokemoneja
löytyi kaikkiaan kolmisenkymmentä. Seuraavana päivänä uusi parin tunnin
kierros, jonka aikana tuli haudottua kahden ja viiden kilometrin munat ja
löydettyä lisää taskuhirviöitä. Iltaisin ohjelmaan ei jossain vaiheessa enää
päässytkään, oli serveri sen verran innokkaiden pelaajien ylikuormittama.
Peli on koukuttava – se on pakko myöntää! Tuskinpa olisin
paahtavassa helteessä muuten tuntitolkulla jaksanut tai edes viitsinyt hikoilla.
Kaiken huomion se kuitenkin vie, joten jonkinlaisia törmäyksiä lienee odotettavissa.
Tämä lisätyn todellisuuden ensimmäiseksi merkiksi julistettu peli on kuitenkin
onnistunut tekemään sen mitä lukuisat isät ja äidit ovat vuosikausia yrittäneet
- saamaan yhden jos toisenkin nörtin raahaamaan kalvakan ahterinsa ulos aurinkoon.
Nähtäväksi jää, tekevätkö edessä häämöttävät syyssateet tai
viimeistään talvipakkaset lopun tästäkin muotivillityksestä.
 |
| Siitä se lähtee... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti