Ensimmäinen kunnon kevään merkki on se, kun fillarin voi kaivaa talvisäilöstä. Talvella en ole koskaan uskaltautunut pyörän selkään. Sekin ainoa marraskuinen työmatka, jolla tänä talvena laiskuuttani päätin kohtaloa uhmata, päätyi komeaan kellahdukseen suojatien laitaan. Ilman auton pirulaisia olisin tien yli suosiolla päässyt. Jarrutus ja lipat ja siinähän makasin. Autoilijat olivat kyllä kaikki aamutuimaan niin ystävällisiä, että jäivät jonossa odottamaan, että sain hilattua rapaisen ruhoni pystyyn. Vaikka kellahduksesta kolhuitta selvisinkin, kolahti se kuitenkin sen verran itsetuntoon, että tämän kevään ensimmäisestä fillarimatkasta tuli pitkä pätkä talsittua pyörää talutellen, reitti kun osoittautui yllättäen edellisiltaisen vesisateen jäljiltä jäiseksi.
Kevään kynnyksellä piti garderobiinkin hankki täydennystä, kun päivä alkoi pahasti paistaa istumatyöläisen housunpersauksista. Tämänhetkiseen muotiin olenkin kovasti tykästynyt. Vajaamittaiset farkut, jotka talvipakkasella saivat nuorten neitojen paljaat nilkat sinertämään ja katukuvassa näyttävät siltä kuin suomalaisia olisi kohdannut äkillinen kasvupyrähdys, ovat persjalkaiselle täti-immeiselle oikea taivaanlahja. Kaupasta löytyy nyt alaruumiinpeittimiä, jotka ovat lyhyenlännällekin sopivia! Ja ne pillifarkut ja jegginsit voi sitten pikkuhiljaa unohtaa. Ne ovat menneen talven lumia, so last season kuin avokadopasta. Nyt kuuminta hottia ovat mutsifarkut!
 |
| Kevään ensimmäiset |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti