Kokoustelua

Eilisen Happening Number One oli taloyhtiön vuosikokous. Kokoukset ovat yleensä sujuneet mukavasti tyyliin vartti kokousta ja tunti kahvittelua. Bonuksena hyvä tarjoilu lohileipineen ja täytekakkuineen.

Sopuisasti alkoi tämäkin kokous, tilinpäätös ja uusi yhtiöjärjestys nuijittiin läpi ilman sen kummempia kommentteja. Vasta kun päästiin asialistan kuumaan perunaan, parkkipaikkojen rakentamiseen sisäpihalle, alkoi uneliaampikin väki herätä.

Pyhää lehmäänsä sisäpihalle lintulaudan ja hiekkalaatikon väliin tarhaamaan pyrki lähinnä miesväki, etenkin sieltä nuoremmasta päästä. Esityksen torppausta taas suunnittelivat mummomafia ja muut autottomat sekä ne onnelliset, joiden autolla jo oli oikein tallipaikka. Keskustelu pysyi kuitenkin asiallisella tasolla, vaikka perustelut parkkipaikkojen rakentamiselle vaikuttivat perin heppoisilta. Itse olisin ollut valmis panostamaan ennemmin viemäriputkiin, ulkovaloihin ja porraskäytävien seinämaaliin.

Ensimmäistä kertaa taloyhtiön lähes 50-vuotisessa historiassa asiasta jouduttiin oikein äänestämään. Äänet menivät niin tasan, että äänestyksen ratkaisi lopulta parkkipaikkojen hyväksi yksi tyhjä ääni. Kuka äänestää tyhjää itseään koskevassa asiassa?

Päätös oli kuitenkin demokratian hengessä syntynyt, eikä tuntunut ketään sen enempää kaivelevan. Kustannuksetkin tulevat vain autollisten maksettavaksi parkki- ja tallipaikkojen maksujen muodossa. Nähtäväksi jää, kuinka moni vastaisuudessakin jättää kaaransa kadunvarteen ihan silkkaa laiskuuttaan.

Puheenjohtaja oli varsin oikeassa todetessaan, että hyvin on yhtiössä asiat, jos 50 vuoden aikana ensimmäinen asia, josta ollaan vähän eri mieltä, on parkkipaikat. 

Fifty shades of grey

"Fifty shades of grey", totesi työkaverini, kun ikkunasta näkyi pelkkää harmaata. Liketän. Jos ei ole satanut, on ollut sumua. Jos ei ole ollut sumua, on nähnyt likaiset lumiläntit ja paljaat puut. Kaupungin puutarhaosasto on tällä viikolla aloittanut katujen sutimisen. Liikkumista se helpottaa, mutta ei paljon maisemaa kaunista.

Työviikon pahimman ruuhkahuipun pitäisi aikataulutuksen mukaan olla ohi. Sen kunniaksi, ja pilvien välistä aneemisena pilkistävän auringon motivoimana, lähdettiin Koiraherran kanssa pariksi tunniksi lähimetsään lampsimaan. Pakko myöntää: luonto on rumimmillaan.

Oikein tarkkaan kun etsi, löytyi sieltä sentään jotain vihreitä elonmerkkejäkin.

Tappijalkaisella maastonakilla oli pieniä ongelmia metsässä liikkumisen kanssa. Kotona sai sen kainaloista kaivella kanervaa ja sammalta. Kunnon luontoretki. 

Kaatuu! - Ei kaadukaan!?

Tämä viikonloppu on tarkoitus pyhittää nykyiselle ykkösharrastukselleni keilailulle.

Tänään ohjelmassa oli seuraottelu, johon olin valmistautunut yhtä hyvin kuin Marttojen sukkapiiriin konsanaan. Viikko harjoittelematta, eilinen enimmäkseen sohvalla makoilua, tänä aamuna pieni lenkki vesisateessa vastahakoista koiraa perässä hinaten. Kisakunnon viimeistelin hintelän kehonrakentajan perusaamiaisella: paistettuja perunoita, pekoniin käärittyjä nakkeja, laskiaispulla ja kaksi mukillista kahvia. Viimeksi mainittu keskittymistä häiritsevä vikatikki, sillä kilpailun tiimellyksessä ei minkäänmoiseen biobreikkiin löytynyt tilaisuutta. 

Turha kai mainita, että hävittiin. Reilusti. En sentään ollut näiden mittelöiden surkein, vaan luusereiden parempaa keskikastia. 

Huomenna sama uusiksi!

Halpuutetaan sitä meilläkin

Vuodenvaihteen jälkeen käynnistynyt kauppaketjujen hintasota toi kauppoihin halpuutetut hinnat. Ensikuulemalta sana särähti pahasti korvaan ja haiskahti epäsanalta. Kielitoimiston mukaan sana on kuitenkin aivan oikein johdettu sanasta halpa. Mainosmiehet ovat tällä tavoin pyrkineet välttämään hintojen halventamista, kun pelkkä alentaminen ei enää riittänyt. Ärsyttävyytensä ansiosta halpuutus jäi varmasti useimpien mieleen. 

Putin-juustoja ei meillä nähty, eikä hintasodastakaan ole kunnon merkkejä näkynyt, mutta hintoja on meillä tänä viikonloppuna kyllä halpuutettu.

Lähikauppa vaihtaa omistajaa ja pistää remontin vuoksi ovensa pariksi kuukaudeksi säppiin. Vanha kauppias haluaa päästä varastostaan eroon: tänään kaikki tuotteet -30 %, huomenna -40 % ja sunnuntaina mainoksen mukaan -? %. Sunnuntaina tuskin mitään myytävää enää on. Kaupan parkkipaikka on nimittäin ollut aamuvarhaisesta asti täyteen nakutettu.

Lomapäivä osui kerrankin hollille ja pääsin minäkin kauppaan muonavarastoja täydentämään tavallista halvemmalla. Tarkoitus oli tehdä järkeviä ostoksia ja keskittyä niihin tuotteisiin, joita seuraavat pari kuukautta on raahattava kotiin puolet pitemmältä.

Oli suorastaan huolestuttavaa huomata, miten helposti itsekin oli valmis hamstraamaan, kun näki muiden rohmuavan tavaraa kuin viimeistä päivää. Joillakin perheenisillä näkyi vaimon kirjoittamia metrin pituisia ostoslistoja ja viimeistään Muumi-mukien kohdalla piti yhden jos toisenkin soittaa kotiin ja varmistaa, kannattaisiko sitä joku muki ottaa ja jos niin mikä.

Päivän saldo oli kaksi kassillista peruselintarvikkeita ja pakolliset vessa- ja talouspaperit. Vierasvaraksi vielä paketti keksejä ja itselle purkki maapähkinävoita, jota en yleensä voi ostaa, kun tulee kuitenkin syötyä koko purkillinen kerralla.

Halpuutetut hinnat -30 %

Kämppä on siivottu, pyykit pesty, pellillinen laskiaispullia leivottu ja kahvit keitetty. Sohva ja tämän viikon näkemättä jäänet Sydämen asialla -sarjan jaksot kutsuvat. Näillä mennään, viikonloppu voi alkaa!

Zoomaillen

Vuoden pimein neljännes jäi taakse ja kevät tulee kohisten. Valoisa aika pitenee viitisen minuuttia päivässä, ja viikossa eron huomaakin selvästi. Kunhan pahimmat jäät vielä sulavat ja päivä pitenee sen verran, että iltaretkiltäänkin löytää valoisalla kotiin, voi ulkoilukin alkaa kiinnostaa enemmän kuin sohvalla retkottaminen.

Lisäpontta tuleviin ulkoilusessioihin päätin hankkia investoimalla uuteen kameraan. Järjestelmäkameran hankinta saa jäädä vielä hamaan tulevaisuuteen; se vaatii kuitenkin sellaista perehtymistä ja kärsivällisyyttä, mitä meikäläisestä ei tällä hetkellä irtoa. 

Verkkokaupasta tuli sitten tilattua Canon Powershot SX700 HS.

Kameran hankinnalle olin kyllä miettinyt oikein amatöörimaiset kriteeritkin. Ensinnäkin koko. Koska suurin osa valokuvaamisistani tapahtuu koiran kusetuslenkeillä, on kameran oltava niin pieni, että se mahtuu takin taskuun. Toiseksi siinä on oltava Wi-Fi -toiminto, sillä vanha tietokoneeni kuolla kupsahti ja parin vuoden takaisen ulkomaanreissun valokuvatkin pölyttyvät edelleen vanhan kamerani muistikortilla, kun en ole saanut niitä ulostettua. Lisäksi kunnon zoom ja höysteeksi vähän luovuuteen kannustavia kuvausohjelmia. Punaiseen väriin päädyin silkkaa nuukuuttani: punainen maksoi kympin vähemmän kuin musta. 

Nyt sitten odottelen into piukkana ensimmäistä aurinkoista vapaapäivää, että pääsen uutta pirteän punaista leluani kokeilemaan. Sen verran kameraa tuli jo testattua, että koekuvat sain pienen pähkäilyn jälkeen siirrettyä iPadille ilman sen kummempia teknisiä taikatemppuja.

Muistikortin osto paikallisesta valokuvausliikkeestä vasta hämmästyttävä kokemus olikin. Liikkeen ikivanha korttilaite vuodelta kivi ja keppi ei tahtonut millään toimia. Aikani tökin pankkikorttiani laitteeseen ja lopulta myyjä sai kuin saikin kassa-aparaatin sylkäisemään kuitin ostotapahtumasta. Mielestäni en ollut korttiani edes  käyttänyt, mutta kun myyjä oli tyytyväinen niin mitä sitä enää inttämään. Lopputulos oli kuitenkin se, etten ollut maksanut parin kympin muistikortista yhtään mitään. Kumpikin oli tyytyväinen.

Laskiaispulla - Fastlagsbulle eller semla?

Laskiaispullat on parasta mitä tiedän. Ne on niin hyviä, että valmistan niitä joskus kesälläkin. Ihan alusta asti en jaksa taikinaa vaivata ja pullia pyöritellä, mutta laiskan emännän pelastus, Pirkan paistovalmiit pikkupullat ajavat saman asian, maistuvatkin ihan kotitekoisilta. Väliin vaan reilusti kermavaahtoa ja tietenkin mantelimassaa. A vot!

Pullat on paistettu ja kahvit keitetty, joten ehdin vähän kuukkeloida laskiaispullan historiaa ja tällaista faktaa/fiktiota sieltä löytyi:

Nykyisen kaltainen laskiaispullaperinne yleistyi Suomessa vasta 1950-luvulla, mutta laskiaispullan historia ulottuu vuosisatojen taakse. Suomalaisiin kahvipöytiin laskiaispulla rantautui Ruotsista. Ruotsalaisen legendan mukaan laskiaispullan kehitti 1700-luvulla leipurioppilas, jonka leipurimestari lupasi säästää raipaniskuilta, jos hän keksisi kaikkia muita pullia paremman pullan. Tarina ei kerro , mistä tekosista rangaistus oli tulossa, mutta oppilas keksi täyttää ison pyöreän pullan ruotsalaisten suosimalla mantelimassalla ja mestarin mielestä tulos oli niin hyvä, että oppilas säästyi raipaniskuilta.  Aikaa myöten tämä herrasväen herkku levisi tavallistenkin ihmisten pöytiin eikä köyhempikään väki syönyt pullaa enää lautaselta lämpimän maidon kera vaan oikein kahvin kanssa.

Alkuperäisen reseptin mukaan täytteenä on mantelimassaa ja kermavaahtoa. Suomessa mantelimassa korvattiin usein hillolla, mantelimassan vaikean saatavuuden ja korkean hinnan vuoksi. Alkuperämaassa Ruotsissa täytteenä on aina mantelimassaa, mutta hilloversioita löytyy myös Norjasta ja Tanskasta.

Tavallisen pullan arvioidaan olevan alkujaan saksalainen keksintö. Laskiaispullaa pidetään keskiaikaisen paaston ajan edellä nautittujen rasvaisten ruokien jäänteenä.

1950-luvulla saattoi leipuri saada Ruotsissa sakot, jos hän laittoi laskiaispullat liian aikaisin myyntiin. Samaa voisi kyllä soveltaa nykyäänkin mm. joulumyyntiin.

Oli miten oli, herkkujen herkku!

Pari kaupallista versiota ja laiskan emännän pelastus

Päivän saldo

Fastlagsbulle eller semla?

I Sverige heter fastlagsbullen "semla" och semla i sin tur är "sämpylä" i Finland. Är man inte uppmärksam på skillnaderna kan det gå som för den finlandssvenska sångkören som en sommar lär ha rest till Sverige och meddelat att de gärna ville ha öl och semla när de kom fram på kvällen. Deras värdar hade stora svårigheter att få fram fastlagsbullar den tiden på året, men det lyckades.

Hyvää ystävänpäivää!

Vaikka ystävänpäivä onkin kaupallista hömppää, on ystäviä aina syytä muistaa, joten:

Hyvää ystävänpäivää -Trevlig vändag!

Minäkö tyhmä - nyt en ymmärrä?

Aamusella uutta Oral-B Pro-Expert All-Around Protection –fluorihammastahnatuubia (näppärä nimi muuten) avatessani silmiini osui pakkauksen teksti “Suojaa alueet, jotka hammaslääkäri tarkistaa useimmiten”. Mitä hittoa? Muita alueita ei siis suojaa? Olen sitä paitsi luullut ja laskusta päätellyt, että se pentele tarkistaa aina tarkkaan koko purukaluston. Täytyypä olla seuraavassa tarkastuksessa vähän valppaampi. 

Mieleen tuli samalla ikivanha mainos ”Pampers, for dry and happy babies”, joka oli iloisesti käännetty "Pampers, kuiville ja iloisille lapsille". Entäpä ne märkänä parkuvat mukulat, jotka olisivat niitä pamperseja oikeasti tarvinneet?

Yksi mainonnan viimeaikaisista pohjanoteerauksista on naisille suunnattu Rexonan ”Vahva ilman tekosyitä”. Mitä sekin nyt sitten tarkoittaa? En voi treenata, etten haisisi hielle? En voikaan, mutta haisen silti!

Tuli vissiin taas nukuttua liian vähän viime yönä.

Apassionataa ja Zetoria

Ystäväni merkkipäivän kunniaksi kävimme katsomassa Apassionata - Kultainen polku -näytöksen. Kauniita hevosia, upeaa ratsastusta ja huikeita temppuja, mausteena huumoria, musiikkia, tanssia ja hieno valoshow. Ei ihme, että Apassionata kerää vuosittain kiertuellaan yli puoli miljoonaa katsojaa.

Apassionatan viralliset sivut Apassionata.com

Nuoremman yleisön suosikkeja näyttivät olevan pää alaspäin satulasta roikkuvat taitoratsastajat ja pienenpieni shettis, joka tupsahti parrasvaloihin hevoslauman keskelle. Takanani istunut pikkupoika tosin luuli vieressä seisoneen hevosen synnyttäneen sen yhtäkkiä areenalle. 

Aikuisempi, vähänkin ratsastukseen perehtynyt yleisö ymmärsi varmasti, millainen määrä työtä on jokaisen esitysten taustalla ja millaista horsemashippiä hevosten käsittely kehon signaalein vaatii.  

Esteiden ylitys kahden hevosen selässä seisten tai spagaatin tekeminen kahden hevosen selästä eivät kuulukaan ihan keskivertoratsastajan repertuaariin. Eikä ihan jokaiselta pollelta irtoa capriolet tai espanjalainen käynti, jota Apassionatassa osasi aasikin. Pää tyynyllä täkin alla makaavan hevosen kainaloon käpertyminen näyttää helpolta, mutta vaatii valtavaa eläimen ja ihmisen välistä luottamusta. Jostain syystä minuun teki suurimman vaikutuksen valtava shirehevonen, joka tupsujaloin tepsutteli espanjalaista käyntiä kuin kunnon sotilas konsanaan. 

Toivottavasti yleisö osasi arvostaa näkemäänsä korkean kouluratsastuksen ja horsemanshipin taidonnäytteenä eikä pelkkinä sirkustemppuina. Uskonpa niin.

Apassionata-keikkaa pohjustimme kunnon aterialla junttiuden pyhätössä Zetorissa. Ystävällinen palvelu ja hyvää ruokaa, joka suoraan uunista pöytään tarjoiltuna oli tirisevän kuumaa. Siitä kymmenen pistettä.

                           

Parin tunnin pikainen shoppailukierros Helsinki-cityssä ei tuottanut tulosta. Ei edes perinteisellä "pokkari-sukkapari-kahvit ja pulla" -linjalla. No, säästyivätpähän nekin rahat.

Fuck you

Tällä viikolla uutisoitiin erään ay-pampun kiusaamistuomion pysyneen ennallaan hovissa. Asiaan sen enempää puuttumatta tai kantaa ottamatta totean vain - todennäköisesti ansaitusti!

Männäviikolla työpaikallakin tuli työviihtyvyyttä koskevassa palaverissa kiusaaminen puheeksi. Meidän yksikössä kaikki tuntuvat viihtyvän, välillä nahistaan, mutta ketään ei kiusata. Työpäivän kohokohtia ovat kaikkien mielestä yhteiset kahvi- ja sapuskatauot. Töitä on tehty niin kauan yhdessä, että yhteishenki on kuin vanhassa avioliitossa. 

Palaverissa pisti kuitenkin pahasti silmään se, että työpaikkakiusaaminen, sukupuolihäirintä ja väkivalta oli ison organisaatiomme työpaikkatutkimuksessa otsikoitu häiriötekijöiksi. Häiriötekijöiksi! Kiusaamisen takia ihmiset tekevät itsareita ja väkivallan vuoksi moni pelkää tänä päivänä jatkuvasti työssään. Ongelmien vesittäminen häiriötekijöiksi ei asioita korjaa. Häiriötekijä on se, kun puhelin tai tietokone ei toimi, tai kun työpisteessä ramppaa väkeä niin, ettei töihinsä pysty keskittymään. Kiusaaminen on kiusaamista ja väkivalta väkivaltaa! 

Mutta eiväthän ongelmatkaan ole enää ongelmia vaan haasteita. Eikä me enää mitään tehdäkään, me toiminnallistetaan.

Joskus tekisi mieleni kavuta orgasaatiomme ylimpään johtoportaaseen ja vetäistä siellä neukkarin seinään nuorison suosimalla selkokielellä FUCK YOU!

Lumen lumoissa

Luontoäiti pisti taas parastaan ja meillekin saatiin talvi ainakin vähäksi aikaa. Keli on nollassa, jalkakäytävät jäässä ja tiet sohjossa, mutta jos katseen nostaa kengänkärjistä vähän ylemmäs, on näky melkein satumainen. Vielä pakkasta kehiin ja aurinko esiin, niin talvi on täydellinen.

Huikaton helmikuu

Tammikuu mennä soljahti tipattomana ja huikaton helmikuukin on jo kolmannessa päivässä. Tipattomuuden taustalla ei ole ollut niinkään pyrkimys täysraittiuteen vaan lähinnä laiskuus. Laiskuus ja huono keli.

Jos minulla olisi auto, joisin enemmän. Näillä keleillä lipsuttelu Alkoon kaupungin toiselle puolelle tuntuu kuitenkin mahdottomalta. Tolpillaan ei tahdo pysyä muutenkaan, saati sitten viinilasti selkärepussa. Ystäviltäkään ei kehtaa kyytiä pyytää, ettei tule säröä siveelliseen julkisivuun. 

Jos huikattomuus sujuu yhtä hyvin kuin tipattomuus, voisi tavoitteeksi asettaa erittäin ajankohtaisesti ”100 päivää ilman viinaa”. Ellei kevään pyöräilykausi käynnisty aikaisin, hoituu sekin varmasti helposti. Ainakin huomattavasti helpommin kuin nykyiseltä raittiusmannekiinilta, Nykäsen Matilta, joka juuri julisti telkkarissa lähtevänsä etelään ”keikalle”. No justiinsa!

Avattu viinipullo on kuvausrekvisiittaa eikä sitä kuvattaessa ole vahingoitettu hyviä tarkoitusperiä.

Ljus i mörker

Staden har förnyat gatubelysningen i våra knutar. De urgamla glåmiga lamporna har byts mot splitternya orange lampor som säkert syns ända till månen. Gatubelysningen har onekligen blivit bättre men de nya lamporna ger ett onaturligt orangegult sken på himmelen. Färgen på molnen skiftar mellan orange och smutsig lila och  molnen ser ut som de skulle förutspå världens undergång. Stackars fåglar och andra djur som måste lida av våra ljusföroreningar!

Det enda positiva med de moderna orange lamporna är att de egentligen ser väldigt vackra ut, sett från ett flygplan.

Sisustusbingo

Ostettuani nykyisen asuntoni kiinnostuin sisustuksesta ja pakko olikin, kun vanhoilla huonekaluilla piti saada puolet isompi kämppä kotoisaksi. Remontin jäljiltä rahaakaan ei ollut turhaan törsättäväksi.

Sisustusblogeja ja -lehtiä tuli selattua ahkerasti. Toinen toistaan kauniimpia koteja, kauniita asetelmia, jopa sääkin oli kuvissa aina aurinkoinen. Jokainenhan kuitenkin tietää, että kuvia varten on kämppää stailattu, vaatekasat, lasten lelut, koko viikon tiskit on piilotettu toiseen huoneeseen, sohvan taakse tai jonnekin muualle, minne kamera ei yllä. Lavastusta, lavastusta!

Pia kävi selväksi, että koteja oli oikeastaan vain kolmenlaisia: 

- vitivalkoisia design-huonekaluilla varustettuja koteja, joissa jossain vaiheessa alettiin käyttää mustavalkoista raitaa ja aakkosastioita, 

- valkoisia maalaisromanttisia shabby chic -koteja, joissa tavarat ovat pääosin Tanskasta tilattuja söpöjä pölynkerääjiä ja 

- koteja, joissa tavarat on hankittu kirpputoreilta, kunnostettu itse ja annettu värien loistaa suloisessa sekamelskassa. 

Klikkaa sisustusblogilistalta mitä tahansa linkkiä ja päädyt taatusti jollekin näistä kolmesta.

Kiljaisepa samalla "bingo", kun löydät sivuilta jonkun näistä:

Ikean Stockholm-matto

Eames-tuoli

Milk-valaisin

String Pocket -hylly

Sisustuskuumeeni parani nopeasti, kun törmäsin kuvaan, jossa pikkutytön huoneessa kaikki oli leluja myöten vaaleanpunaista - tyttökin. Oksetti. Toinen kauhunäky oli naistenlehden kuva perheestä musta-valkoraitaisessa olohuoneessa, musta-valkoraitaisissa vaatteissa. Huoneessa oli pari keltaista väripilkkua, muuten kaikki oli musta-valkoista lasten mustia leluja myöten. Oksetti ja itketti. 

Sisustus on selvästi naisten puuhaa. Kokeilepa sijoittaa minkä tahansa sisustuskuvan makuuhuoneeseen möhömahainen, karvarintainen äijänköriläs kuorsaamaan tai olohuoneen sohvalle kaukosäädin kourassa makaamaa. Ei oikein istu kuvaan. Eihän?