Apassionataa ja Zetoria

Ystäväni merkkipäivän kunniaksi kävimme katsomassa Apassionata - Kultainen polku -näytöksen. Kauniita hevosia, upeaa ratsastusta ja huikeita temppuja, mausteena huumoria, musiikkia, tanssia ja hieno valoshow. Ei ihme, että Apassionata kerää vuosittain kiertuellaan yli puoli miljoonaa katsojaa.

Apassionatan viralliset sivut Apassionata.com

Nuoremman yleisön suosikkeja näyttivät olevan pää alaspäin satulasta roikkuvat taitoratsastajat ja pienenpieni shettis, joka tupsahti parrasvaloihin hevoslauman keskelle. Takanani istunut pikkupoika tosin luuli vieressä seisoneen hevosen synnyttäneen sen yhtäkkiä areenalle. 

Aikuisempi, vähänkin ratsastukseen perehtynyt yleisö ymmärsi varmasti, millainen määrä työtä on jokaisen esitysten taustalla ja millaista horsemashippiä hevosten käsittely kehon signaalein vaatii.  

Esteiden ylitys kahden hevosen selässä seisten tai spagaatin tekeminen kahden hevosen selästä eivät kuulukaan ihan keskivertoratsastajan repertuaariin. Eikä ihan jokaiselta pollelta irtoa capriolet tai espanjalainen käynti, jota Apassionatassa osasi aasikin. Pää tyynyllä täkin alla makaavan hevosen kainaloon käpertyminen näyttää helpolta, mutta vaatii valtavaa eläimen ja ihmisen välistä luottamusta. Jostain syystä minuun teki suurimman vaikutuksen valtava shirehevonen, joka tupsujaloin tepsutteli espanjalaista käyntiä kuin kunnon sotilas konsanaan. 

Toivottavasti yleisö osasi arvostaa näkemäänsä korkean kouluratsastuksen ja horsemanshipin taidonnäytteenä eikä pelkkinä sirkustemppuina. Uskonpa niin.

Apassionata-keikkaa pohjustimme kunnon aterialla junttiuden pyhätössä Zetorissa. Ystävällinen palvelu ja hyvää ruokaa, joka suoraan uunista pöytään tarjoiltuna oli tirisevän kuumaa. Siitä kymmenen pistettä.

                           

Parin tunnin pikainen shoppailukierros Helsinki-cityssä ei tuottanut tulosta. Ei edes perinteisellä "pokkari-sukkapari-kahvit ja pulla" -linjalla. No, säästyivätpähän nekin rahat.