Muu maa mustikka

Jokainen vähänkin asfaltilta pois poikennut on viime viikkoina huomannut, että metsät ovat tänä kesänä täynnä suomalaista superfoodia mustikkaa. Kerrostalopihassamme ensimmäisiin mustikkamättäisiin kompastuu jo heti pyykkitelineiden jälkeen. Mättäät ovat mustanaan mustikkaa ja niiden ohi käveleminen saa omantunnon soimaamaan. Varsinaiseen marjanpoimintaan ei istumatyön kangistama selkärankani oikein taivu, mutta koiran kusetuslenkeillä olen lähimetsässä tätä ilmaista superfoodia välipalaksi popsinut.

Sato on hyvä ja metsät ovat täynnä paitsi marjaa myös ulkomaalaisia marjanpoimijoita. Sinänsä näppärä järjestely, sillä suomalainen retkottaa mieluummin kotisohvalla katsomassa tv-uutisista raporttia thaimaalaisen marjanpoimijan 13-tuntisista työpäivistä kuin raahautuu itse hyttysten syötäväksi mustikkametsään.

Se mikä tässä mustikka-asiassa oikein pisti vihaksi ja nosti näinkin rauhallisen ihmisen verenpaineen huippulukemiin, oli Ylen uutinen mustikan matkasta maailmalle. Kotimaisesta laatumarjastamme suurin osa päätyy nimittäin Aasiaan, missä siitä valmistetaan erilaisia ravintolisiä. Samaan aikaan Ruotsista, Baltiasta ja Venäjältä tuodaan Suomeen halvempaa marjaa kotimaisen teollisuuden käyttöön.

Kun siis ensi talvena popsit näkökykyä ja elämänlaatua parantavia kiinalaisia ihmepillereitä, saattavat niiden raaka-aineet olla peräisin kesämökkisi takametsästä. Päiväkahvilla nauttimasi kotimaisen mustikkamuffinssin raaka-aineet puolestaan saattavat olla lähtöisin Vasilin datšaa tai Svenin sommarstugaa ympäröivistä metsistä. Suosi suomalaista, osta kotimaista - niinhän se vanha mainoslause taisi mennä.

Suomalainen superfood