Suomi 100

Tänään keskivertosuomalainen laittaa taas ikkunaan kaksi sinivalkoista kynttilää, tällä kertaa hieman juhlavammin, menneitä sukupolvia muistaen. Suomen satavuotista itsenäisyyttä on juhlittu sinivalkoisin juhlin, kahvin ja paakelsin kera koko maassa jo eilen, joten illalla keskivertosuomalainen voi rauhoittua kotisohvalle katsomaan televisiosta perinteistä kättelymaratonia. Presidentinlinnan pitopöydän suppilovahveronapposista ja ulkona remuavista mielenosoittajista huolimatta suurin mielenkiinto kohdistunee tänä iltana presidentin puolison pyöristyvään vauvavatsaan.

Sinivalkoiset kynttilät tuikkivat pimeässä illassa, liput liehuvat, rakennukset hohtavat sinivalkoisina meillä ja muualla. Meitä on muistettu, meitä on kehuttu. Suomi on hyvä maa – ei ihan joka asiassa, eikä aina kaikille – mutta onhan se hyvä maa!

Onnea satavuotias Suomi! 

Ja hetken aikaa maailma oli vähän parempi…

Torstaina himotviittaaja Trumpin Twitter-tili katosi hetkeksi ja maailma oli vähän aikaa hieman parempi paikka – kiitos Twitterin työntekijän, joka viimeisenä työpäivänään päätti armahtaa maailmaa ja kytki Trumpin tilin pois päältä. 

Joku saisi työpäivänsä päätteeksi kaataa myös naamakirjan, ei vain Trumpilta vaan meiltä kaikilta. Eihän sitä ole pakko käyttää – eipä niin, mutta jokin sinne kuitenkin vetää. Uteliaisuus, tekemisen puute? Meikäläisen kohdalla usein toive, että sieltä löytyisi jotain hauskaa. Yleensä törmään kuitenkin aivopieruihin, joista tulee pelkästään paha mieli ja jotka saavat näkemään punaista. Alkuviikosta seurasin lähes sadan kommentin keskustelua, joka alkoi vaarallisesti roikkumaan jääneitä isoja puunoksia koskeneesta varoituksesta ja päättyi ”turpa kiinni” -solvauksiin. Henkilöt, joita olen pitänyt jotakuinkin fiksuina, ovat avautumisillaan kerta toisen jälkeen osoittaneen, miten väärässä taas olin.

Jotkut ajatukset ja tuntemukset on vaan parempi pitää ihan omana tietonaan.

Luontoäiti on hyvin, hyvin vihainen!

Luontoäiti otti ja suuttui pahan kerran, kun Trump väitti ilmastonmuutoksen olevan pelkkää huijausta. Trumpin hallintoa mielistelläkseen Yhdysvaltain maatalousministeriö vielä ohjeisti, ettei saa puhua ”ilmastonmuutoksesta” vaan kyse on ”äärimmäisestä säästä”. 

Ja äärimmäistä säätä luontoäiti on amerikkalaisille antanutkin. Karibianmeren saaria ja Yhdysvaltain rannikkoa ovat kuluvalla hurrikaanikaudella raastaneet tuhoisat hirmumyrskyt. Elokuussa Texasiin ja Louisianaan iski hurrikaani Harvey, joka aiheutti raamatullisia tulvia muun muassa Houstonissa. Syyskuun alussa Harveyn perässä seurasi Irma, joka luontoäidin vihaa puhkuen paisui voimakkaimmaksi Atlantin valtamerellä koskaan mitatuksi hurrikaaniksi. Pari viikkoa myöhemmin Karibialla riehui hirmumyrsky Maria, joka löi Dominican saaren tuhansiksi päreiksi ja iski Yhdysvaltain Puerto Ricoon voimakkaammin kuin mikään myrsky ikinä.

Kalifornialaiset puolestaan saivat kesällä hikoilla helvetillisessä lämpöaallossa ja vuodelta 1886 peräisin ollut lämpöennätyskin rikottiin, kun elohopea kapusi 43 asteeseen.  Kuivan ja kuuman kesän aikana aluetta piinasivat myös valtavat maastopalot, joille ei näy tulevan loppua. Tällä hetkellä Kalifornian tärkeimpiä viinialueita piinaavat maastopalot, jotka ovat pahimmat 50 vuoteen. 

Myös Eurooppa on saanut luontoäidin vihasta oman osansa. Kesällä Lucifer-helleaalto korvensi eteläistä ja keskistä Eurooppaa 40 asteen helteellä. Suomalaiset puolestaan saivat luontoäidiltä kylmää kylkeä - Suomen suvessa vedettiin kiltisti lisää hynttyitä niskaan, sillä kesä oli helteettömyydessään yksi mittaushistorian huonoimpia - ja sateinen syksy pilasi vielä viljasadonkin.

Luontoäiti on nyt hyvin, hyvin vihainen ja näyttää meille keskisormea! 

Reissun päällä - osa 3

Dublinissa riittää turistille silmänruokaa ja tekemistä. Jotta emme olisi viikon pituisella lomamatkallamme keskittyneet pelkästään turistikohteisiin, vaan näkisimme myös jotain paikallisten elämään kuuluvaa, päätimme poiketa reissullamme myös koira- ja laukkakilpailuissa.

Suomessa greyhound racing on pienen piirin puuhastelua, pikkuruisessa Irlannissa laajamittaista kilpailutoimintaa, jossa rahaa liikkuu vuositasolla noin 300 miljoonan euroa. Ratoja maasta löytyy peräti 17.

Dublinin lähin rata löytyi muutaman pysäkin päästä keskustasta – Shelbourne Park Greyhound Stadium. Vaikka kilpailuissa ei sinä iltana hirveästi väkeä ollutkaan, oli vedonlyönti vilkasta ja kilpailu jännittävää. Koirat pinkoivat keinojäniksen perässä sellaista vauhtia, etten niistä saanut kuvan kuvaa vaikka kuinka yritin. Greyhound kun on maailman nopein koirarotu ja voi kilpakunnossa saavuttaa jopa 80 km/h nopeuden.

Kuva: Shelbourne Park 

Lomaviikon lopuksi päädyimme vajaan tunnin matkan päässä keskustasta sijaitsevalle Leopardstownin laukkaradalle Longines Irish Champions Weekend -tapahtumaan. Heti laukkaradalle saavuttaessa kävi ilmi, minkä tasoisesta tapahtumasta oli kyse. Olimme varmaan yleisöstä ainoat, jotka ilmestyivät paikalle lenkkitossuissa ja arkivaatteissa. Herrat olivat pukeutuneet vähintäänkin farkkuihin ja pikkutakkiin, useimmat pukuun. Naiset sipsuttelivat juhla-asuissaan ja korkokengissään hienot hatut kallellaan; samppanjan voimin selvisivät hepeneissään syysillassa. Meikäläisille riitti kunnon varustuksen ansiosta pelkkä kahvi. 

Kilpailun pääluokassa palkintorahojen yhteissumma oli kokonaista 1,25 miljoonaa euroa ja voittajahevonen ansaitsi vaatimattomat 712 500 euroa. Olemme aikaisemmin kierrelleet laukkakisoissa Skotlannissa, mutta tämän tasoisissa kilpailuissa emme ole koskaan olleet! Hieno kokemus ja loistokas päätös viikon lomamatkalle.

Tienasin juuri 712 500 € - entä sinä?

Reissun päällä - osa 2

Dublinin keskustaa halkoo Liffey-joki, joka jakaa kaupungin kahteen osaan. Joen pohjoispuoli on tavallisen tallustelijan tienoota ja siellä sijaitsee myös kaupungin pääkatu O’Connell Street. Keskellä katua sojottaa maamerkkinä 121-metrinen, valtavaa neulaa muistuttava monumentti Spire of Dublin, joka välillä osoittautui niin isoksi, että se jäi meiltä todellakin huomaamatta. Hotellimme Jurys Inn sijaitsi tällä alueella aivan perinteikkään hedelmä- ja vihannestorin Moore Street Marketin vieressä.

Liffey-joessa järjestetään vuosittain Dublin City Liffey Swim -uimakilpailu, tänä vuonna 98. kerran. Kilpailuun osallistui yli 500 uimaria ja uitavaa matkaa kertyi Liffey-jokea pitkin 12 sillan alitse 2,2 km. 

Joen eteläpuoli on varsinaista turistialuetta ja siellä sijaitsee mm. Temple Barin alue kukkien koristamine pubeineen, ravintoloineen ja pienine kauppoineen.  

Lähellä jokea sijaitsee Trinity College, jonka Old Library-kirjastosta löytyy kuvitettu keskiaikainen, latinankielinen evankeliumikäsikirjoitus Book of Kells. Dublinin nähtävyyksistä meikäläiseen teki ehkä suurimman vaikutuksen juuri Old Library valtavine kokoelmineen. Vaikutuksen se tuntui tehneen muihinkin, sillä tunnelma oli suorastaan hartaan kunnioittava – niin kuin ikivanhassa kirjastossa kuuluukin! Jostain syystä mieleen tuli Harry Potter ja Tylypahka. 

Joen eteläpuolella sijaitsee myös kaupungin pääostoskatu Grafton Street merkkiliikkeineen ja St Stephen´s Greenin puistoalue. St Stephen’s Greenin ostoskeskus on ehdottomasti kaunein koskaan näkemäni ostoskeskus.

Hop on Hop off -ajelulla pääsimme mukavasti tutustumaan kaupungin tärkeimpiin nähtävyyksiin. Kohdallemme osunut opas osasi kertoa kohteista hauskoja tarinoita, jotka taatusti jäävät paremmin mieleen kuin kuivat vuosiluvut. 

Etenkin vanhoihin Yrjöjen aikakauden rakennuksiin liittyy monta mielenkiintoista tarinaa: Vanhojen talojen ikkunat pienenevät ylöspäin, sillä kerroskorkeus on ylemmissä kerroksissa matalampi. Makuuhuoneet ovat useimmiten ylemmissä kerroksissa ja tilat, joihin päästetään vieraita, haluttiin tehdä näyttävämmiksi. Ikkunoiden kokoon ja määrään vaikutti myös ikkunavero, jolta saattoi välttyä vain muuraamalla ikkunat umpeen. Kuukkeloimalla kävi ilmi, että ikkunavero on ollut käytössä myös Ruotsi-Suomessa!

Yrjöjen aikakaudella talojen julkisivua koskivat tiukat määräykset ja siksi talorivistöt olivat kaikki saman näköisiä. Kaupungin vaurastuessa asukkaat alkoivat maalata ulko-ovia kirkkain värein ja lisäsivät ovien yläpuolelle kauniit kaari-ikkunat. Katuvalaistuskin saatiin hoidettua, kun joka viidenteen ikkunaan laitettiin lamppu. 

Hintataso on Dublinissa melko korkea, vastannee Suomen hintatasoa. Aterioihin ja kahvitteluun matkakassasta kului ehkä suurin osa. Ja olihan sitä oluttakin maistettava! 

En yhtään ihmettele, miksi moni Irlannin kaupungeista on valittu maailman ystävällisimpien kaupunkien joukkoon. Synkästä historiastaan huolimatta irlantilaiset ovat erittäin huumorintajuisia, ystävällisiä, iloisia ja kohteliaita. Tässä suhteessa meillä suomalaisilla olisi kyllä paljon opittavaa. 

Reissun päällä - osa 1

Päätettiin kaverin kanssa toteuttaa pitkäaikainen haaveemme ja pistäytyä viikoksi Irlantiin, tarkemmin ottaen Dubliniin. 

Koska ”Irlannissa sataa aina”, ei syyskuun alku etukäteen ehkä vaikuttanut ihan siltä parhaalta ajankohdalta, mutta yllätti iloisesti. Sää oli koko viikon mukavan lämmin. Vettä kyllä satoi päivittäin, lämmintä tihkusadetta niin lyhyinä pehmeinä sadekuuroina, ettei takkia edes tarvinnut. Yhden kerran piti sateenvarjo viikon aikana kaivaa hetkeksi esille, kiinalaisten mielestä tosin vähän joka välissä.

Itse odotin matkalta eniten käyntiä Irlannin länsirannikolla Cliffs of Moherin rantakallioilla. Nämä korkeimmillaan 214 m korkeat jyrkät rantakalliot ovat yksi Irlannin suosituimmista nähtävyyksistä. Varsinainen visitorscenterin alue on aidattu lohkokivillä, mutta jo bussissa opas totesi, että kunnon jalkineilla, hyvällä tasapainolla ja normaalilla maalaisjärjellä varustetut voivat kiivetä aidan ulkopuolelle -  tosin omalla vastuulla. 

Korkeanpaikankammoisille on vaikea selittää, miten mahtavalta tuntuu seistä jylhän kallion reunalla Atlantin aaltojen lyödessä kaukana jalkojen juuressa vaahtopäinä rantaan. Tuima merituuli piti kuitenkin turistia sen verran pienen pelon vallassa, että käsi kieltämättä tärisi kuvia ottaessa. Niin tohkeissani olin jännityksen aiheuttamasta adrenaliiniryöpystä, että vasta kotona valokuvia selaillessa tajusin, mitä niissä varoituskylteissä oikein sanottiin. 

Cliffs of Moherista jatkoimme pätkän Wild Atlantic Wayta pitkin Galwayhin. Tätä kokonaispituudestaan 2500 km pitkää rantatietä mainostetaan maailman pisimpänä maisemareittinä. Kivikkoiset maisemat pitkine hiekkarantoineen ja pikkukylineen ovat kieltämättä karun kauniit. Bussissa tunnelmaa tosin hieman latisti se, että edessä istuva rouva keskittyi kiemuraisilla rantateillä maisemien ihailun sijaan oksennuspussin täyttämiseen. 

Päiväretken toinen pitempi pysähdys oli Irlannin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Galwayssa. Kauniin värikäs kaupunki täynnä seinämaalauksia, katusoittajia ja iloista hulinaa. Galway oli nimittäin juuri voittanut Irlannin mestaruuden kansallisurheilussa hurlingissa.

Sitä kyllä vähän ihmettelimme, että miksi kaikissa matkamuistomyymälöissä on lammasaiheisia matkamuistoja pilvin pimein. Lampaita toki näimme, mutta lehmiä sitäkin enemmän.

Päiväretken aikana tuli nähtyä karua kalliomaisemaa, värikkäitä pikkukyliä ja vehreitä niittyjä pensasaitoineen ja lehmälaumoineen - ja kyllä siellä jokunen aasikin tallusteli. 50 euron hintaan nähden harvinaisen hieno päivä hauskasti opastettuna!

Iltapäivälehden lukija kauhistui: otsikko oli shaibaa - "En ole sellaista ennen nähnyt"

Verkkolehtien ja etenkin iltapäiväsellaisten uutistaso ja otsikointi saa meikäläisen näkemään punaista. Olen tästä ennenkin marissut, mutta taas jurppii. Grrrr! 

Tuntemattomien tavisten järkytykset milloin mistäkin madosta hernepussissa eivät oikeasti kiinnosta ketään. Elämä on täynnä pettymyksiä. Deal with it! 

”Katso jäätävä / hyytävä / sydäntä särkevä video, jonka jälkeen et nuku enää ikinä.” En muuten katso! Entäpä kymmenen kohdan listat asioista, jotka olet aina tehnyt väärin.  I did it my way – so what?

Viime viikko vouhotettiin lähestyvästä Klaara-myrskystä ja uusavuttomille oli netissä tarjolla ohjeita töpselien irrotuksesta ja salamalta suojautumisesta. Suurin osa suomalaisista joutui tosin pettymään, kun luvattu myrsky osoittautui paikkakunnalla pelkäksi pilvipoudaksi. Okei, kaatuihan niitä puita Helsingissä. Lauantain Klaara-myrskystä oli tullut sunnuntain ”karmeaan aamuun” mennessä Kiira. Mitä hittoa? Nyt meni pieni pää sekaisin - toipuuko tästä enää ikinä!

Joskus sokea kanakin löytää hyvän jyvän. Eilisten puu-kaatui-pihalle-uutisten seasta silmiin pisti otsikko, joka kirvoitti kunnon naurut, kiitos Iltalehden: Bull ja Maru Mentulan esikoispoika sai persoonallisen nimen: "Tänään oli ihmeellinen päivä". Tällaisia ”Tanssii susien kanssa”-intiaaninimiä ei usein näe, edellisenkin paljastuksen taustalla taisi olla Iltalehti: ”Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisen vauva sai nimen: Poseeraa potkupuvussa”. Julkkisten lisääntymistä ja kiehtovia nimivalintoja odotellessa, se on moro!

Kesän värit: keltainen ja valkoinen

Sinne se mennä hurahti, julkisen sektorin työntekijän kesäloma – eikä tuntunut ylipitkältä yhtään! 

Hellesäät läjähtivät tänä vuonna Lappiin, joten täällä etelämmässä on pitänyt lämpimikseen tehdä muutakin kuin maata mansikoita syöden laiskana laiturilla. 

Koskapa Sipilä kumppaneineen päätti viedä kuntatyöntekijän lomarahoista kolmanneksen ja nakerteli muutenkin lomalaisen laihaa lompakkoa, oli lomalla panostettava kotimaisiin ilmaistapahtumiin. Ja niitähän 100-vuotiaassa Suomessa on riittänyt! Onnistuneesta kesälomasta suurimmat kiitokset ansaitsee ilman muuta Turku: keskiaikaiset markkinat, Tall Ships Races ja Europeade vetivät väkeä kuin pipoa ja niissä riitti tuppukylän asukillekin ihmettelemistä. Kaunis sää, hyvä tunnelma ja eksoottista nähtävää - mitäpä sitä muuta kesälomalainen kylmän oluen ja grillimakkaran lisäksi kaipaakaan. 

Nyhtöpossua à la keskiaika

Suomen vilakasta suvesta ovat päässeet nauttimaan isommatkin herrat. Naapurin Putin poikkesi Salen kanssa Savonlinnaan oopperaan ja ehti siinä sivussa kansallekin vähän vilkutella. Nykyjournalismin tasoa kuvaa hyvin se, että naapurusten tapaamisesta otsikkoihin nousi salaperäinen keltainen kesämekko. 

Keltainen kesämekko

Ameriikan Valkoisessa talossa ovi on käynyt kuin hollituvassa ja väki on vaihtunut tiuhaan tahtiin. Maan johtavan realitytähden palkollisten pätkätyöt sen kun lyhenevät ja tämänhetkinen ennätys uran lyhyydessä on 10 päivää. Vielä on monta twiittiä ja nykypresidentillistä ryöpytystä tulossa ennen kuin hallinnon rivit ovat ojossa ja Venäjä-sotkut on selvitetty. Eniten kyllä huolestuttaa se, että talon isäntä on vastuussa ydinasenapista Pohjois-Korean uusien ydinaseiden sojottaessa suoraan kohti Ameriikkaa. Eipä tarvitse tätä nykyä enää amerikkalaisia televisiosarjoja töllötellä - kyllä todellisuus on tarua ihmeellisempää. 

Valkoinen talo

Lomalla liinaillen

Ennen vanhaan duunarit paiskivat töitä ja pomot istuivat palavereissa. Nyt työelämä on täynnä tahtotilaa, tulokulmia, tiekarttoja, prosesseja ja askelmerkkejä. Nyt asioita jumpataan, taputellaan, jalkautetaan tai niistä otetaan koppi. Ennen oltiin tyhmiä ja tehtiin vaan töitä.  

Kuuminta hottia työelämässä on ollut viime vuosina Japanin autotehtailta peräisin oleva Lean-ajattelu, joka lyhyesti ottaen tarkoittaa turhien työvaiheiden karsimista ja asioiden sujuvoittamista. Siis mutkien oikomista ja terveen järjen käyttöä - rahvaanomaisesti sanoen. 

Hyvin istuu leanaus kotiympäristöönkin, mistä esimerkkinä ensimmäisen kesälomaviikon päätteeksi käynnistämäni ikkunoidenpesuprosessi. Normiprosessihan lienee: ikkunoiden pesu, verhojen pesu, kuivaus ja silitys sekä ripustus takaisin ikkunaan. Lean-ajattelua hyödyntämällä: ikkunoiden pesu, verhojen pesu, ripustus kosteina ikkunaan. Aikaa säästyi pari tuntia järkevämpään tekemiseen, kuten pokemonien jahtaamiseen kauniissa kesäsäässä tai fidget spinnerin pyörittämiseen kotisohvalla. 

Multitasking - en kyllä suosittele!

Niin siinä vaan pääsi käymään, että Paavo Arhinmäki pelasti tietämättään meikäläisen keittiön kosteusvaurioilta.

Ensimmäinen virhe tuli tehtyä, kun päätin keskiraskaan toimistotyöpäivän perään hoitaa viikkosiivouksen alta pois, jotta voisin suotuisan sään salliessa pyhittää koko viikonlopun mielekkäämmälle tekemiselle. 

Olin imuroinnissa edennyt keittiöön asti, kun silmiin pisti koiraherran kumisen ruokailualustan raju ruokottomuus. Kumiläpyskä ei liottamatta puhtaaksi lähde, joten heivasin sen keittiöaltaaseen ja väänsin hanan auki tarkoituksenani jatkaa veden valuessa koiraherran herkuttelunurkan imurointia. Iso virhe! Meikäläisellä sattuu nimittäin olemaan kultakalan muisti, enkä enää yhden käännöksen jälkeen muista, mistä olen tullut tai mitä olen tekemässä! 

Jatkoin siis imurointia makuuhuoneen kautta olohuoneeseen, missä televisiossa oli menossa jokaviikkoinen hupiohjelma Eduskunnan kyselytunti ja Paavo Arhinmäki paasaamassa erittäin huolestunut ilme kasvoillaan. Viime päivien poliittista kesäteatteria ja sitä seurannutta pääministerin u-käännöstä ajatellen arvelin Arhinmäen kenties höykyttävän hallitusta tai piinaavan persuja, joten sammutin uteliaisuuttani imurin. Ulisevan imurin vaiettua huomasin Paavon paasaavan lomarahaleikattujen julkisen alan työntekijöiden puolesta. Matalapalkkaisen kuntatyöntekijän sydäntä lämmittävästä puheenvuorosta huolimatta huomioni kiinnittyi keittiöstä kantautuvaan kummalliseen kohinaan. Vesihanahan se siellä oli edelleen auki ja vedenpinta oli juuri saavuttanut tiskipöydän tason! 

Ilman Paavo Arhinmäen huolestunutta ilmettä keittiön tarkettia kiskottaisiin nyt irti ja multitaskaajan vähäisetkin lomarahat olisivat kuluneet keittiön kuivattamiseen. Kiitos Paavo!

Citylintujen kevätmuutto

Citylintujen kevätmuutto on käynnissä. Saaristokylien satamat ja kesämökkien pihat täyttyvät pikkuhiljaa uudenkarheista citymaastureista, joista purkautuu ulos citylintuja pesueineen.

Aikuisen citylinnun tunnistaa etelän auringossa hankitusta rusketuksesta, isoista aurinkolaseista ja Henri Lloyd -vaatetuksesta. Nuoren citylinnun tunnusmerkkejä ovat Helly Hansen -takki, risat housunpolvet ja korvista roikkuvat piuhat.

Kesäpesänsä citylintu tekee suojaisaan lahdenpoukamaan, missä se voi aurinkoisena kesäpäivänä kellotella kirja kourassa kelteisillään. Rantalaiturissa keikkuu lähes käyttämätön talon kokoinen vitivalkoinen lasikuituvene, jonka tuttu maatalon isäntä keväisin kuskaa talvisäilöstä pienen pienellä traktorillaan mutkaisia kyläteitä pitkin naapurin isännän hihkuessa asiantuntevia ohjeitaan ojanpientareelta käsin.

Citylinnun pääasiallista kesäravintoa ovat Jamie Oliver -kaasugrillillä tiristetty grillipihvi, pekoniin kääritty parsa ja burgerit. Ruokajuomaksi citylintu nauttii naapurikylän pienpanimosta hakemaansa kuusenkerkkäolutta tai talvipesästään tuomaansa vuosikertaviiniä. Talviruokintakauden trendiruoat nyhtökaura ja härkis ovat saaneet kesän kunniaksi vaihtua grillimakkaraan ja veriseen kokolihaan.

Kesäkaudella citylinnut parveilevat kyläkaupoissa, kesätapahtumissa ja pikkukylien turuilla ja toreilla antiikkiaarteita metsästäen. Nuoria citylintuja kesätapahtumissa harvemmin tapaa, mutta sellainen on helppo tunnistaa jatkuvasta kännykän näpräilystä ja narisevasta soidinlaulusta eihän-täällä-toimi-edes-netti!

Citylinnut ovat melunarkoja ja tarkkoja reviiristään, joten luonnossa liikkumista on niiden pesintäaikaan syytä välttää. Citylinnut ovat levinneet koko maahan ja niiden kanta kasvaa koko ajan, joidenkin alueiden paikallisväestön vastustuksessa huolimatta. 

Citylintujen odotettu paluumuutto käynnistyy koulujen syyslukukauden alkaessa tai viimeistään ensimmäisten syyssateiden kastellessa täysvarustetun kesäpesän elintasoterassilla hiljalleen kuihtuvia kesäkukkia.

Mentaalinen olo ja muuta epäkornia

Ajattele jos olisit Trumpin avustaja! Mieti miltä tuntuisi huonojen yöunien jälkeen kömpiä aamulla töihin, kun ei tiedä, miltä munauksilta pomo pitäisi päivän mittaan pelastaa. Julkisesti pitäisi vielä vakuuttaa luottamustaan suurta johtajaa kohtaan. ”Onpa mentaalinen olo.”

Männä viikolla kävi ilmi, että Donald oli laverrellut venäläisille huippusalaisia tiedustelutietoja - ehkä leveilläkseen, ehkä amatöörimaisuuttaan. Valkoinen talo kiirehti selittelemään, ettei tässä mitään ole paljastettu, ja samaa vakuutteli jopa veli Putin. Vaan mitäpä teki Trumpin Donald – pisti twitteriin, että hän saa kertoa mitä haluaa, hän on presidentti! 

”Kaikki on all right ainakin minulla. En tiedä, onko muilla.” 
”Asiat ovat niin kohdallaan kuin voivat olla ja minulla on tasapainoinen olo.” 
”Kaikki lähtee siitä kun sä opit syömään lihapullat haarukalla. Silloin sä osaat tehdä mitä tahansa.” 

Julkisuudessa Trump on valitellut, ettei ketään muuta poliitikkoa historiassa ole kohdeltu mediassa yhtä huonosti ja epäreilusti kuin häntä.

"On se aika epäkornia käytöstä." 
”Ohilyöntejä voi tulla niin elämässä kuin pesäpallossa.”
”Jos minulta on ennen lähtenyt mopo käsistä, niin nyt lähti kyllä, sanoisinko, että formula.” 
”Jotkut epäilivät, että lannistuisin helvetinmoisesta lehtikirjoittelusta, mutta meikäläinen ei lannistu mistään!”

Mutta "huominen on aina tulevaisuutta" ja "se on ihan fifty-sixty miten käy."

Tilanteeseen sopivat sitaatit ovat suuren ajattelijan Matti Nykäsen koottuja viisauksia.

Kuva: Business Insider Nordic 

Vive la France!

Ranskan presidentinvaalien varjoon ei juurikaan jäänyt se tosiseikka, että Suomi hävisi lätkässä Ranskalle nolosti 1 - 5. Ranska ei ole koskaan voittanut Suomea jääkiekon MM-mittelöissä. Nyt on! Uutisissa kyseltiin pariisilaisten mielipiteitä jääkiekon MM-kisoista. Eivät edes tienneet, että sellaiset järjestetään Pariisissa. Niin paljon lätkä kiinnostaa Ranskassa. 

Seuraavassa matsissa suomalaiset hyräilivät jo Maamme-laulua 3 - 0 tilanteessa, mutta Tshekki tuli puskista, pyyhki hymyn suomalaisten huulilta ja löi taululle karut lukemat 3 - 4.  

Jokainen vähänkin amatööriurheilua harrastanut tietää, miltä tuntuu kun onnistuu – tai epäonnistuu. Onnistuneen suorituksen jälkeen hirveä euforia. Epäonnistuneen suorituksen jälkeen kamat kassiin ja pikainen päätös, että tämä laji oli nyt tässä. Huonot yöunet ja seuraavana aamuna mielessä käy, että pitäisi ehkä sittenkin harjoitella vähän enemmän. Ja taas mennään!

Kannattaa muistaa, että hyvin usein voittajia ovat häviäjät, jotka päättivät yrittää vielä kerran.

 

Susihysteriaa

Panikoidutaanpa hetkeksi.

Kuva: Wikipedia

Kulmakunnilla on vellonut viime aikoina melkoinen susihysteria. Susihavaintoja on tehty runsaasti ja niiden vuoksi metsämiehet ottivat ja posauttivat männä talvena päiviltä lauman alfanaaraan. Sen jälkeen nuoria susihukkia on putkahdellut syrjäseuduilla pihapiiriin kuin pokémoneja konsanaan. 

Pari viikkoa sitten ilmestyi erään talon pihapiiriin kaksi sutta, ruskehtava ja harmaa. Isäntä oli kesken halkohommiensa häätänyt oudosti käyttäytyneet pedot pois pihastaan. Asiantuntija kävi paikan päällä otusten jälkiä tutkimassa ja totesi ne susihukan jäljiksi -  ja siitäkös some sekosi. Innokkaimmat metsämiehet uhosivat aseet tanassa hävittävänsä koko lajin sukupuuttoon ja herkkähermoisimmat lietsoivat hysteriaa kotiparvekkeiltaan keskeltä asfaltoitua kaupunkia. Hassu sattuma sinänsä, että samoihin aikoihin oli isännän naapurilta karkuteiltä kaksi isoa hurttaa, ruskea grönlandinkoira ja harmaa alaskanmalamuutti.

Grönlanninkoira
Kuva: Wikipedia

Alaskanmalamuutti
Kuva: Wikipedia

Susipelko on toki aiheellinen seuduilla, missä hukat tappavat poroja, raatelevat lampaita, hevosia ja muita kotieläimiä tahi popsivat suihinsa pihapiiristä koiria. Hysterian keskellä näyttää kuitenkin unohtuneen, etteivät sudet ole Suomessa tappaneet tahi vahingoittaneet ihmisiä sitten 1880-luvun. Kyllä se Suomen vaarallisin eläin on edelleen punkki!

No niin, Punahilkka - erotatko suden koirasta? 

Kyllä minä nyt mieleni niin pahoitin!

Kovasti olen yrittänyt luontoa säästää ja tulevia sukupolvia ajatella. Roskat olen kotona kiltisti lajitellut. Paikat on paperille ja paristoille. Yhteen laariin laitan sekalaisen sekojätteen, toiseen satunnaiset kaljatölkit ja koiranruokapurkit, kolmanteen Dolmio-päivän lasipurkit. Muovillekin löytyy oma paikkansa, puhumattakaan biojätteestä, siitä kaikkein viheliäisimmästä. Bioskan maatumisprosessi kun alkaa jo ennen roskiksen tyhjennystä ja biojätettä ulos viedessä jäljellä ovat enää pussin kahvat. Joka kerta. Joka ikinen kerta.

Männä viikolla tuli sitten mitta täyteen ja oli pakko ruveta miettimään koko touhun mielekkyyttä. Miksi lajitella roskat kotona, jos kierrätyspiste on kuin kaatopaikka? Lasinsirua, pientä silppua ja sälää, ulkomailta raahattuja kaljatölkkejä, pahvia ja muuta paskaa pitkin pihaa. Mökkiläisten mööbeleitä ja joku satunnainen polkupyörä. Oman mielenrauhan vuoksi järkevämpää olisi unohtaa koko kierrätys ja käyttää taloyhtiön siistiä jätehuonetta. Talkkari kun on pitänyt sen sellaisessa ojennuksessa, että ensimmäisen kerran siellä käydessä tuli mieleen, ettei sinne uskalla viedä kuin parhaat roskat. Sieltä ne lähtevät jätteenpolttolaitokseen ja palaavat kaukolämpönä koteihin. 

Ei näin SAATANA! 

Empiirinen tutkimus miehet vs. naiset

Fiktiivinen tilanne nro 1: Kahdeksan miestä lähdössä reissuun kahdella autolla

Äijäkööri on koossa parkkipaikalla, kuskit pohtivat parasta reittiä. Pena vielä vetäisee yhden röökin ja sitten ollaan valmiita lähtöön. Hanski haluaa etupenkille, selkä kun on vihoitellut koko viikon. Mara vääntäytyy toiseen autoon pelkääjän paikalle; eihän se auton takapenkille edes mahtuisi. Loput äijät nousevat lähimpään autoon. Pena vielä muistuttaa, että viimeistään puolimatkassa olisi hyvä pitää pieni tupakkatauko. Autot käyntiin ja ei kun menoksi.

Reissu tulee tehtyä: Kahvitauko ABC:llä, Pena saa tupakkataukonsa. Paluumatkalla takapenkkiläiset juovat ABC:ltä ostamansa kaljat. Kaksi kusitaukoa. 

Fiktiivinen tilanne nro 2: Kahdeksan naista lähdössä reissuun kahdella autolla

Naisporukasta osa on koolla parkkipaikalla, kolme vielä jonottaa vessaan. Mirkku vetää röökiä ja antaa puhelimessa kotiin jääneille ohjeita lounaan lämmittämisestä. Kirsi ja Tiina miettivät, kumpaan autoon menisivät, Mirkku kun varmasti haluaisi heidän mukaansa, mutta ei oikein tule toimeen Pirjon kanssa, joka on toisen auton kuskina. Kirsi ja Tiina päättävät mennä Pirjon autolla, se kun on sisältä vähän siistimpi. Väärä päätös - Mirkku päätyy toiseen autoon, murjottaa koko matkan ja vielä viikon kaupanpäällisiksi. Akkakööri on lopulta autoissa, Pirjo vielä soittaa ukolle ja varmistaa reitin, autot käyntiin ja ei kun menoksi. 

Reissu tulee tehtyä: Kahvitauko, lounastauko ABC:llä, tuliaiset viereisestä tehtaanmyymälästä. Takapenkkiläiset ottavat ihqusta reissusta satakunta selfietä. Mirkku murjottaa. 

Alkumatkasta hymykin on vielä herkässä

Kevättä pukkaa

Ensimmäiset lumikellot pilkistävät jo likaisesta lumettomasta maasta, ja meikämandoliinikin alkaa herätä talviunesta ja kömpiä ihmisten ilmoille kuin Ranuan jääkarhu.

Ensimmäinen kunnon kevään merkki on se, kun fillarin voi kaivaa talvisäilöstä. Talvella en ole koskaan uskaltautunut pyörän selkään. Sekin ainoa marraskuinen työmatka, jolla tänä talvena laiskuuttani päätin kohtaloa uhmata, päätyi komeaan kellahdukseen suojatien laitaan. Ilman auton pirulaisia olisin tien yli suosiolla päässyt. Jarrutus ja lipat ja siinähän makasin. Autoilijat olivat kyllä kaikki aamutuimaan niin ystävällisiä, että jäivät jonossa odottamaan, että sain hilattua rapaisen ruhoni pystyyn. Vaikka kellahduksesta kolhuitta selvisinkin, kolahti se kuitenkin sen verran itsetuntoon, että tämän kevään ensimmäisestä fillarimatkasta tuli pitkä pätkä talsittua pyörää talutellen, reitti kun osoittautui yllättäen edellisiltaisen vesisateen jäljiltä jäiseksi.

Kevään kynnyksellä piti garderobiinkin hankki täydennystä, kun päivä alkoi pahasti paistaa istumatyöläisen housunpersauksista. Tämänhetkiseen muotiin olenkin kovasti tykästynyt. Vajaamittaiset farkut, jotka talvipakkasella saivat nuorten neitojen paljaat nilkat sinertämään ja katukuvassa näyttävät siltä kuin suomalaisia olisi kohdannut äkillinen kasvupyrähdys, ovat persjalkaiselle täti-immeiselle oikea taivaanlahja. Kaupasta löytyy nyt alaruumiinpeittimiä, jotka ovat lyhyenlännällekin sopivia! Ja ne pillifarkut ja jegginsit voi sitten pikkuhiljaa unohtaa. Ne ovat menneen talven lumia, so last season kuin avokadopasta. Nyt kuuminta hottia ovat mutsifarkut!

Kevään ensimmäiset

Nuoli lytyssä

Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan säätilalla on suora vaikutus ihmisen mielialaan – mitä aurinkoisempi sää sitä parempi mieli. Auringonpaiste tai auringonlasku vaikuttaa ihmisten mielialaan enemmän kuin lämpötila, ilmansaasteet tai sade. Aurinko saa ihmisen hyvälle tuulelle. Pieni vilkaisu ikkunasta ulos kertookin, miksi on ollut nuoli lytyssä viime aikoina.

Tällä viikolla ainakin Etelä-Suomessa on ollut maailman paskin sää. Lahden MM-sivakointeja ajatellen luulisi, että surkean sään suomalaisilta löytyisi vuosien kokemuksella oikea voitelu niin sumuun, sateeseen kuin loskaankin. Vaikka menestystäkin on tullut, on akkojen leiristä kantautunut kitinää suksien luistamattomuudesta ja syyttävä sormi on sojottanut huoltojoukkojen suuntaan. Urheilu on urheilua ja epäonnistuessa kannattaakin aina etsiä vikaa muista, vaikka ”sukuvika se on kun suksi ei luista, elämäni ladulla sen huomata sain, rautaiset hermot ja ranteissa ruista, toisilla on mutta minulla ei lain”. 

Tämänvuotisissa Lahden "kaatumatautisten" MM-mittelöissä menestyksen salaisuuden paljasti 92-vuotias hiihtäjälegenda Siiri ”Äitee” Rantanen: "Jos nynny on, ei pääse eteenpäin." 

Näillä mennään – vaikka nuoli lytyssä.