Mustavalkoista joulua!

Eipä tullut iltasella uni silmään, joten rupesin vielä yöllä naamakirjaa tutkimaan. Yllätyksekseni törmäsin vanhaan lehtikuvaan kansakouluni kuusijuhlasta vuodelta kivi ja keppi. Kuvasta löysin itsenikin, tomerana tonttuna tietenkin.

Vaikka silloinen jouluilo saattaakin jonkun silmiin näyttää perin ankealta, voin vakuuttaa, että joulunäytelmään ja etenkin lehtikuvaan pääseminen oli silloin elämääkin isompi asia. Kaverini kanssa yhteisesti sovittua poseeraustakin on sittemmin nähty enenevässä määrin julkkisten kopioimana punaisella matolla.

Eipä ollut lentolehtisten aikaan toivelistalla tablettia, kännykkää, selfiekeppiä, Frozen-hahmoja tai Star Wars -rojua. Suuri unelmani oli mustekynä, jolla pystyi kirjoittamaan kymmenellä eri värillä. Pukin tuoma aarre on edelleen tallessa kaapin ylähyllyllä aarrelaatikossa, muste kuivuneena. 

Hyvää krääsätöntä joulua!

Kolme myrskyä

Tarvitaan kolme myrskyä ennen kuin tulee talvi, totesi miekkonen, johon törmäsin aamusella yrittäessäni pysytellä keskellä pyörätietä mahdollisimman kaukana hurjasti heiluvista puista. En tiedä, monesko myrsky tämä oli, mutta talven tuloon myrskyjen pitäisi kyllä jo riittää.

Perjantai-iltana alkoi hiukkasen hermostuttaa, kun lauantaina edessä oli Tallinnan-risteily ja syysmyrsky hakkasi jo huolestuttavasti ikkunaan. Aamupimeässä huoli oli hetkellisesti haihtunut ja matkaan lähdettiin iloisin mielin.

Tuhdin meriaamiaisen ehdimme nauttia laivalla jo ennen satamasta lähtöä. Rahantuhlausmielessä aloittamamme shoppailukierros parfymerian taivaallisissa tuoksuissa katkesi kuitenkin lyhyeen, kun lattia alkoi kadota jalkojen alta. Suoraan käveleminen osoittautui hyllyjen välissä perin haasteelliseksi ja katsoimme matkatoverini kanssa parhaaksi hakeutua paikkaan, jossa katseen saisi naulittua heiluvaan horisonttiin. 

Keulabaarin kaksikerroksisesta panoraamaikkunasta pääsikin hyvin seuraamaan, miten meri velloi valtoimenaan ja aallot pärskivät keulan yli. Paikallaan oli paras nökötellä loppumatka, mikäli mieli pitää vasta nauttimansa meriaamiaisen massussaan. Keikkumista ei kuitenkaan kauan kestänyt ja laivamatka oli hoidettu pois reilussa parissa tunnissa.

Tallinnan tärkeimmän nähtävyyden Super-Alkon jätimme matkatoverini kanssa suosiolla väliin, vaikka se osalle porukasta tuntuikin olevan koko matkan tärkein kohde. Vanhan kaupungin joulumarkkinat valuivat valitettavasti sateeseen jo ennen kuin kunnolla alkoivatkaan. 

Hyvä ruoka – parempi mieli, totesi matkatoverini, kun korvasimme sateisen shoppailukierroksen kunnon aterialla maanmainiossa Oliverissa. Vaikka aterioiden hintataso vastaa Tallinnassa jo Suomen samaista, olimme sentään säästäneet hieman välttelemällä Viru-keskuksen viiden euron vessamaksua. Toiseksi kunnon säästökohteeksi osoittautui paluumatkalla Dolce & Gabbanan hajuvesi, johon investoimalla säästin kokonaista kolmekymppiä.

Paluumatkaan olimme varautuneen varmuuden vuoksi pahoinvoinninestopillereillä, jotta etukäteen maksamamme jouluateria ehtisi ainakin kerran alas ennen kuin se alkaisi myrskyssä pyrkiä ylös.

Merenkäynti osoittautui kuitenkin piirun verran pienemmäksi ja aaltoliikkeet paremmin ennakoitaviksi. Joulupöytä notkui herkuista eikä päivällä nauttimamme tuhti ateria vähentänyt mitenkään ahmimisen tarvetta. Merenkäynti teki ruoan hakemisen mielenkiintoiseksi ja reitin pöytien välissä kumman kiemuraiseksi. Kinkkua leikkaava kokki tosin seisoi veitsi kourassa tukevasti kuin kiinni naulattuna.

Hyökkäys jälkiruokapöytään ja kohti heiluvaa lautaspinoa, epätasapainoinen peruutus, uusi hyökkäys seuraavaan jälkiruokalajiin, peruutus kohti takana heiluvaa jonoa, uusi syöksy jälkiruokiin ja kiemurainen hoipertelu takaisin pöytään. Kun oma hakureissu oli hoidettu, saattoi rauhassa naureskella toisten tasapainoiluyrityksille.

Meritauti ei iskenyt, matkalla oli mukavaa ja kotiinkin päästiin kunnialla. Olen pitkään vältellyt syysristeilyjä, mutta oli mukava huomata, että kaikki voi mennä hyvin myrskystä huolimatta!

Tyyntä myrskyn edellä - auringonnousu ainakin oli upea

Postilakon positiivinen puoli

Postilakko on jatkunut jo joitakin päiviä ja kokemukseni siitä ovat pelkästään positiivisia. Perinteistä paperipostiahan postiluukusta ei enää juurikaan ropise - mitä nyt jokunen paperilasku yrityksiltä, joilta e-laskun saaminen on yhtä todennäköistä kuin Harry Potterin ilmiintyminen paikalliseen supermarkettiin. Myös työnantajani ja ammattijärjestöni piristävät silloin tällöin päivääni Puhalletaan yhteen hiileen -hengennostatusläpysköillään.

Postilakon alettua moni verkkolehti muuttui maksuttomaksi, joten päivän pääuutiset ovat olleet tuoreeltaan tarjolla uutisnälkäisille jo aamupuuroa pupeltaessa. Yllättäen myös paikallislehtemme, jonka tilaamisen lopetin kymmenkunta vuotta sitten, alkoi lakon alettua kopsahdella aamuisin paperiversiona postiluukusta sisään.

Ehkäpä asialla on ollut joku hyväsydäminen naapuri; alueellamme kiertävien pikimustien postipoikien olettaisin olevan lakossa. Ainakaan en ole heihin aamupimeässä koirankusetuslenkillä törmännyt. Hämmästykseni oli muuten melkoinen, kun ensimmäisen kerran törmäsin tällaiseen Afrikan poikaan pilkkopimeässä: vastaan tuli polkupyörällä pelkkä sininen haalari iloisesti lauleskellen!

Pimeydentorjuntaa

Viime viikkoina ei aurinko juurikaan ole sumuverhon läpi näyttäytynyt ja tunnelin päässä pilkottanut valokin näyttää säästösyistä sammuneen. Viimeaikaiset terroriteot ja niiden online-uutisointi ovat syösseet kaamosmasennuksen kanssa kamppailevan optimistinkin syvemmälle syysväsymyksen syövereihin. Viikonlopuksi luvattu pieni pakkanen ja sen mukana ehkä tänne eteläänkin osuva muutama lumihiutale saattaisivat tuoda pientä piristystä tasaharmaaseen arkeen.

Kaksi viikkoa sitten aurinkokin vielä muisti nousta

Pimeydentorjuntavalot tuli heitettyä parvekkeelle ja ensi kuussa niitä samaisia voikin alkaa kutsua jouluvaloiksi. Tapakouluttaja Täti Sininen totesi jouluvalojen liian aikaisen ripustelun etikettivirheeksi, pimeydentorjuntavalot pihapuskissa sentään ovat sallittuja. Kauppojen hyllyille lokakuussa ilmestyneistä joulusuklaista, joulukinkkuviipaleista, joululimpuista, joululaatikoista ja joulukalentereista Täti Sininen ei sanonut mitään.  

Lux Helsinki Lantern Park Fiskarsin ruukkikylässä

Työviikon päätteeksi viikonlopun voikin viettää kotosohvalla loikoillen. Makuuasennossa silmiin eivät osu lattialla vilisevät villakoirat, eteisen lattiaa peittävä kurakerros eikä kylpyhuoneen nurkassa kasvava pyykkikasa. Perjantain Poirotin ajattelin taas nukkua telkkarin ääressä vällyjen alla, koiran kuorsatessa jalkopäässä. Viime viikon jakso piti katsoa oikein kolmeen kertaan, kun en yhteen putkeen puoltatoista tuntia hereillä pysynyt.

Maailma on paha, totesin aamulla töihin tullessani. Työhuonettani koristavat sisustuskuutiot olivat nimittäin yön aikana siirtyneet uuteen asentoon:

Scary!

Klikkiansat

Joka paikassa niihin törmää, joka kerta niihin lankeaa ja aina ne ärsyttävät - verkkojulkaisujen klikkiansat.

Uutisten tehtävänä on välittää tietoa. Otsikosta tai viimeistään ingressistä pitäisi pystyä päättelemään, mistä jutussa on kyse. Sensaatiohakuisilla ja harhaanjohtavilla otsikoilla verkkojulkaisut pyrkivät keräämään mahdollisimman paljon klikkauksia ja sitä kautta enemmän mainostuloja. Iltapäivälehdet ovat tässä erityisesti kunnostautuneet, mutta viime aikoina siihen on sortunut pelottavan usein myös Yle. 

Naamakirjassa törmäsin mainioon sivustoon Klikinsäästäjä, joka klikkaa typerät otsikot puolestasi ja paljastaa mitä otsikoilla ajetaan takaa. Muutama esimerkki viimeaikaisista kukkasista:

Otsikko: Onko tässä maailman isoin unilelu? Kuljetus onnistuu trukin avulla
Vastaus: Ei

Otsikko: Eläinaktivisti iski nyt hautausmaalle – katso kuvat
Totuus: Eläinaktivisti vei hautausmaalle kynttilän, jossa luki ”teurastamoissa rääkättyjen eläinten muistolle”

Otsikko: Yksinkertainen kikka auttaa: näin valitset nopeimman jonon kaupan kassalla
Vastaus: Valitse lyhyin jono

Otsikko: Tee yksi helppo ja halpa muutos syömistapoihin – kaksi kiloa painoa alas kuukaudessa!
Vastaus: Syö vähemmän

Otsikko: LKS vaatii tupakointitauon joihinkin leikkauksiin
Totuus: Ei kirurgeille tupakkataukoa vaan potilailta tupakoimattomuutta ennen leikkauksia

Otsikko: 24-vuotias mies tiputti 50 kiloa vuodessa käymättä kuntosalilla kertaakaan – näin hän sen teki
Vastaus: Kuntoili ja söi terveellisesti

Otsikko: Delfinaariossa on 2,5 miljoonaa litraa vettä: Mihin sellainen määrä tyhjennetään?
Vastaus: Viemäriin

Klikinsäästäjä jakaa viikoittain diplomin eniten tykkäyksiä saaneelle surkealle klikkiotsikolle. Yllättävän usein diplomi näyttää menneen asiallisuuden perikuvana pidetylle Ylelle. Sille meidän verovaroin rahoitetulle. 

Kidutusta kotikonstein

Istumatyön ja yksipuolisten liikuntaharrastusten vuoksi meikäläisen notkeus on aina ollut luokkaa rautakanki, enkä enää muista edes aikaa, jolloin jostain kohtaa ei olisi kolottanut.

Männä viikolla työtoverini hehkutti Foam roller  -tunteja, joilla hän oli onnistunut löytämään itsestään yllättävää notkeutta. Asiaan vihkiytymättömälle kerrottakoon, että Foam roller on muovinen putki, jonka avulla hierotaan lihaksia ja lihaskalvoja - viime vuosina kehonhuollon kuuminta hottia.

Fysioterapeuttini suositteli minulle jossain vaiheessa tällaista pötkylää kankeuden torjuntaan. Työtoverini palopuheiden ansiosta kipaisin kauppaan ja ostin lopulta moisen vehkeen. Itseni tuntien pitäydyin edullisimmassa löytämässäni mallissa, sillä mitä suurimmalla todennäköisyydellä se tulee päätymään muiden kuntoiluvälineiden perässä komeron perimmäiseen nurkkaan.

Netistä ja pötkylän ohjeista olin saanut sen verran selville, että ensimmäiset rullailukerrat saattavat olla tuskallisia. Hieman hämmästyin, kun ensikokemukseni oli pelkkää ähkimistä ja hikoilua, kipukohtia ei löytynyt lainkaan. Olin nimittäin unohtanut, että olin popsinut jo useamman päivän tulehduskipulääkkeitä jalkasärkyyn ja se oli ilmeisesti turruttanut kaikki muutkin kipupisteet.

Uusi kokeilu punaviinillä kostutetun keilailuillan jälkeen ja – ziisus! Reidet huusivat hoosiannaa ja hartioiden kohdalle päästyäni olin jo valmis tunnustamaan Palmen murhankin. Rullaussession tuskallisuutta lisäsi Koiraherran osallistuminen karkeloihin. Mitä enemmän tuskanhiki puski pintaan, sitä innokkaammaksi kävi Koiraherran lähentely. Lapaluiden väliin säännöllisesti ilmestyvä lihaskramppi tosin taisi laueta siinä vaiheessa kun makasin selälläni rollerin päällä ja Koiraherra hyppäsi rintakehäni päälle koko 13 kilon painollaan. Samaa on tullut joskus kokeiltua piikkimatollakin. En suosittele!

Tähän mennessä kaikki kuntoiluvälineet ovat päätyneet hyvien selitysten kera komeron perälle pölyä keräämään. Sinne tulee varmaan tämäkin härpäke ennemmin tai myöhemmin tiensä löytämään. Siihen asti sitä voi kuitenkin pitää esillä ylläpitämässä virheellistä kuvaa meikäläisen liikunnallisesta aktiivisuudesta. 

Käyttöohjeessa propagandakuvitus - hymy ei todellakaan ole herkässä pötkylää pyöritellessä.

Neljänneksi paras vuodenaika

Se oli sitten siinä. Viimeistään eilinen koko päivän kestänyt vesisade ja nurkissa viuhunut syystuuli käänsivät lempeästi alkaneen syksyn vuoden pimeimmäksi jaksoksi. Viikonloppuna vielä perinteinen kellojen rukkaus ja edessä onkin kuukausia kestävä jatkuva pimeys. Päivät lyhenevät vähän kerrallaan vielä kahden kuukauden ajan ja sitten syysmasennuksen voikin pikkuhiljaa vaihtaa kevätväsymykseksi. 

Yöpakkasta

Ruostesienen raiskaamat lehtipuut eivät ainakaan täällä etelässä päässeet tänä syksynä näyttämään aivan parasta ruskaansa, mutta sen verran väriä on luonnosta löytynyt, ettei syksy ole ollut aivan hiirenharmaa. 

Etelän ruska

Pikku pakkasen kanssa vuorotellut aamu-usva on piristänyt viikonlopun aamulenkkejä ja saanut meikäläisen jopa muutamana työpäivän aamuna pyöräilemään töihin oikein pidemmän kautta. Eläköön liukuva työaika!

VR otti ja vähensi junavuoroja

Entinen mustikkametsä

Ammattilaiset asialla

Viikonlopun kotiseutureissu lapsuuden maisemiin edellytti linjurin vaihtoa Helsingissä ja siinä yhteydessä tarjoutui Koiraherrallekin mainio mahdollisuus päästä nostamaan koipeaan Narinkkatorin ennestään likaisiin lyhtytolppiin.

Emme olleet pitkällekään päässeet, kun siistinnäköinen vanhempi herra pysäytti meidät ja kehotti katsomaan ammattilaisten puuhastelua: torin laidassa ulkomaalaistaustainen mieskolmikko oli parhaillaan anastamassa naisten pyörää, joka upouutena erottui silmiinpistävästi muista pyörätelineisiin jätetyistä romuista. Varasporukan vieressä notkui kotoperäinen laitapuolen kulkija, jonka osallisuutta projektiin oli vaikea päätellä. Pystyyn noustuaan vaikutti kyllä olevan ainakin jonkin verran hengessä mukana – saattoi tosin olla totaalisesti pihallakin.

Meidät pysäyttänyt herrasmies kertoi työskennelleensä aiemmin turva-alalla ja olevansa sen vuoksi harjaantunut huomaamaan tällaiset asiat. Itse olin juuri kävellyt porukan ohi enkä ollut huomannut yhtään mitään. Mies totesi, että pyörästä oli jo lukko irrotettu ja kohta se lähtisi nurkan taakse. Totta tosiaan – hetken kuluttua yksi miehistä talutti pyörän pois kahden muun jäädessä paikalle naureskelemaan ja ympärilleen pälyilemään. Kaikki tämä kymmenien ihmisten silmien edessä keskellä kirkasta päivää.

Häkellyin moisesta sen verran, että ehdotin turvaveikkoselle ainakin valokuvan ottamista todistusaineistoksi. Hän oli sitä mieltä, että saattavat käydä kimppuuni, jos sen teen. ”Jos tuo sinun koirasi olisi edes schäfer, voisit sen tehdäkin, mutta tuon kanssa ei kyllä kannata!”. Totesi vielä pois lähtiessään, että emme me asialle mitään mahda.

Jos ei kerran entinen turva-alan asiantuntija asialle mitään mahtanut, mitä sille olisi mahtanut täti-ihminenkään sylikoiran kanssa.

Harmitti hitosti koko illan - toisten röyhkeys ja oma avuttomuus!

Poliisikoira Rex salaisessa peitetehtävässä

Pakolaisia ja pahaa ruokaa

Olin jo päättänyt, etten kirjoita missään vaiheessa mitään Euroopan yli pyyhkäisevästä ja tänne Pohjolankin perukoille saapuneesta pakolaisaallosta. En yksinkertaisesti tiedä asiasta tarpeeksi voidakseni olla siitä järkevästi jotain mieltä.

Sen ymmärrän, että hätää kärsiviä ja sodan jalkoihin jääneitä on autettava. Valokuva Turkin rannikolle huuhtoutuneesta kuolleesta 3-vuotiaasta pojasta ravisteli koko maailmaa ja saa edelleen paatuneimmallekin kyynikolle kyyneleet silmiin. Iranilainen Instagram-ystäväni oli laittanut kuvan sivulleen. Järkytykseni oli melkoinen, kun eräs japanilainen kommentoi kuvaa ja kyseli, oliko poika nukahtanut. Perään hän oli lisännyt kyynelet silmissä nauravan hymiön. 

Joitakin päiviä sitten luin uutisen, jossa kerrottiin turvapaikanhakijoita täynnä olleen junan matkasta pohjoisesta Helsinkiin. Häpesin niitä suomalaisia, jotka kommenteissaan vaativat muille matkustajille korvauksia siitä, että olivat tällaisessa junassa joutuneet matkustamaan. Junan käytävät olivat tupaten täynnä pakolaisia ja äidit olivat laittaneet lattialla nukkuville lapsilleen vessapaperia pehmikkeeksi. Sitä lukiessani oma koirani makasi keskellä sänkyäni puhtaissa lakanoissa, pää samana päivänä ostamallani tyynyllä. Sekin hävetti. On onni syntyä Suomeen - vaikka koiraksi! 

Häpeän niitä suomalaisjuntteja, jotka heittelivät pakolaislapsia ja -naisia ilotulitusraketeilla ja polttopulloilla. Häpeän SPR:n avustustyöntekijöitä kivittäneitä suomalaisia. Häpeän sitä nuorta miestä, joka paperitöttörö päässä ja Suomen lippu kourassa osoitti humalaista mieltään. 

Jari Tervo kirjoitti joku aika sitten kolumnissaan, että Suomi on kaunis maa, jossa asuu vittumainen kansa. Silloin se nauratti. Ei naurata enää. 

Sitä kyllä en ymmärrä, miksi joku oikeasti sotaa pakeneva ja turvapaikkaa hakeva valittaisi ruoasta. Se ruoka kyllä kelpaisi monelle työttömälle ja kodittomalle tässäkin maassa. Ja näyttipä tuo maittavan heti kun tiedotusvälineet olivat paikalta poistuneet. Oikein santsatakin piti.

Ystäväni kuva Budapestista

Borta bra men hemma bäst!

Rahan puutteen rajoittama matkailuni huipentui tänä syksynä viikon mittaiseen reissuun karvasääristen hamemiesten kotimaahan Skotlantiin. Hieno reissu – Skotlanti on kaunis maa, Edinburgh hieno kaupunki ja skotit erittäin ystävällistä kansaa. 

Edinburgh on hieno matkakohde

Edinburghin kuuluisin pubi

Kotona nököttäneitä harmittavan lomahehkutuksen jätän väliin ja raportoin sen sijaan vain muutamasta matkamiestä kummastuttaneesta pikkuseikasta.

Skotlannissa kaikki ovet aukeavat sisäänpäin. Isommassa tilassa se ei sinänsä ole ongelma, mutta kassien kanssa pieneen vessankopperoon ahtautuminen voi olla ongelmallista pienikokoisellekin immeiselle: ovi auki, asettaudu pytyn viereen peräseinälle, vedä vatsan sisään ja yritä sulkea ovi. Riittävällä akrobatialla ehkä onnistut, ja voit poistuessasi toistaa vastaavan liikesarjan uudelleen. Sen verran on kehitys mennyt eteenpäin Skotlannissakin, ettei erillisiin kuuma- ja kylmävesihanoihin enää törmännyt monessakaan paikassa. Reissussa tuli nähtyä sellainenkin ihme kuin kuivaava vesihana, en vaan muista missä.

Turistibusseja joka lähtöön

Kolikot ne vasta ovatkin euronkäyttäjälle varsinainen arvoitus. Niihin ei turhaan ole numeroita painettu, vain kolikon arvosta kertova teksti pienellä präntillä Lissun kuvan viereen. Heikkonäköisen onkin kiva kassajonossa arvuutella kolikon arvoa, kun kokojärjestyksessäkään ei tunnu olevan mitään logiikkaa.

Jonottamisen skotit osaavat. Tavaratalossa kaikki jonottavat kiltisti samassa jonossa kaikille kassoille. Entisaikojen jonojohtajatkin on nykyään korvattu näppärillä herkkuhyllykäytävillä, joista et pääse muualle kuin kassalle.

Bussissa matka on paras maksaa tasarahalla, koneeseen tiputetuista kolikoista ei vaihtorahaa tipu. Kyydin hinta ei tosin jää kenellekään epäselväksi; se on ilmoitettu kissan korkuisella tekstillä bussin ulkoseinässä.

Liikennevalot ovat Skotlannissa ilmeisesti ohjeelliset. Punaisia päin kävelevät kaikki – poliisitkin. Vasemmanpuoleinen liikenne sai meidät suomalaisturistit jäykistymään suojatien laitaan, ihan vaan keskenämme. Autoilijat kuitenkin ovat sangen ystävällisiä ja antavat jalankulkijalle tietä heti kun arvelevat tämän tien yli pyrkivän. Siinä olisi suomalaisillekin autoilijoille opeteltavaa.

Päin punaisia

Reissulla tuli poikettua myös laukkakilpailuissa, joihin ei täällä koto-Suomessa juurikaan törmää. Vedonlyöntisysteemit olivat käsittämättömiä, mutta optimistisia asiakkaita tuntui  jokaiselle bookielle riittävän. Hevosten lähestyessä maalia oli mekkala melkoinen. Vaikka tilaisuuteen ei ollutkaan varsinaista pukukoodia, oli suuri osa miesväestä kaivanut puvun esille. Naisväellä taas näki avonaisia juhla-asuja, jotka eivät jättäneet paljonkaan arvailujen varaan. Turha kai mainitakaan, että meikäläisellä oli päällään suurin piirtein kaikki, mitä reissuun oli tullut mukaan raahattua – ja palelin silti. Palelemisen syynä tosin saattoi olla Royal Flu, jonka hankin seistessäni kadun reunassa Union Jack kourassa kuningatarta odottelemassa. Oireet samat kuin tasavaltalaisessa lentsussa, vähän vaan hienommat! 

Vedonlyönitä

Parhaat päälä

Mekko päälle ja menoksi

The Queen is coming! 

Eioota ostelemassa

Kävin tässä männä viikolla ainoana sateettomana päivänä kylillä tarkoituksenani hankkia tuulen- ja vedenpitävää taminetta syysviimojen varalle. Turhaksipa osoittautui sekin hankintareissu.

Alennuksessa olevien ja tässä vaiheessa melko turhien kesähepeneiden ohella oli paikallisen urheiluliikkeen syysvaatetarjontana kolme neonväristä miesten sadetakkia. Naapuriliikkeessä syysvaatetukseksi olisi löytynyt napapituinen nahkatakki, jonka hihat oli suunniteltu simpanssin mittojen mukaan. Sen kanssa olisivatkin somasti sopineet valmiiksi risat rakokireät farkut, Converse-tossut, joiden käyttäjille ortopedit ovat jo antaneet uuden lättäjalkadiagnoosin, sekä parisängyn päiväpeiton kokoinen kaulahuivi. Jäi siis ostokset arvatenkin tekemättä. 

Näillä kylillä on jo muutaman vuoden ajan tapeltu siitä, tarvitaanko tänne ihan oikea ostoskeskuskin. Puolestapuhujat perustelevat kantaansa sillä, että jäisivät ostoksiin käytetyt eurot omalle paikkakunnalle. Vastustajat puolestaan pelkäävät pienten putiikkien puolesta. Mitäpä siihen sanomaan. Olisihan se kuitenkin helpompi hakea eioota yhden katon alta. 

Syksyä pukkaa - ja vettä

Ihan vaan Instagramista

Liityin joku aika sitten uteliaisuuttani Instagramiin saadakseni lisäpuhtia amatöörimaiseen valokuvausharrastukseeni. Olen kuljetellut talvella hankkimaani punaista pokkaria ahkerasti mukanani, sillä se mahtuu mukavasti taskuun. Kaikki lähitienoon kukat ja komeimmat puskat on tullut koirankusetuslenkillä kuvattua. Lähikylien maisemiakin olen maailmalle mainostanut hiukkapikkusen retusoituna. Lintujen puuhista saa amatöörikin hauskoja otoksia; minun lintuni näyttävät usein olevan yksijalkaisia! 

Löytyihän se sieltä - toinenkin jalka

Muiden kuvia seuraamalla oppii itsekin. Jos ei muuta niin kateelliseksi. Omien kuvien esille laittaminen alkaa nolottaa, kun eteen lävähtävät ammattilaisten huippuvehkeillä ottamat kuvat karjuvista leijonista, tappelevista kenguruista, valaista, trooppisista hiekkarannoista, iltavalaistuista miljoonakaupungeista, kultaisista auringonlaskuista ja vatsanpohjaa kouraisevista vuoristomaisemista. Muutamaa hiekka-aavikolla, karussa kivikossa tai asfalttiviidakossa asuvaa amatöörikuvaajaa ovat sentään kiinnostaneet meikäläisenkin otokset kukkivista puskista ja rantakaislikossa likoavista laiskanpulskeista vesilinnuista.

Syyshortensian kukkia keraamisella liedellä

Toisten kuvia on tullut katsottua tuhansia - suuri osa sellaisia, jotka mielelläni väittäisin omakseni. Toisaalta taas usein kyllä ihmetyttää:
- Montako kuvaa ihminen tarvitsee omista jaloistaan?
- Montako kuvaa ihminen tarvitsee ahteristaan?
- Montako vinoon otettua kuvaa ihminen tarvitsee perusilmeestään?
- Jäikö vielä joku duckface-poseeraus postaamatta?
- Jäikö vielä joku ateria kuvaamatta?
- Eivätkö kaverisi tiedä miltä puolityhjä kaljapullo näyttää?
- Miksei se helvetin horisontti voinut tälläkään kertaa olla suorassa?
- Sinä kallionkielekkeellä ja siltarakenteissa roikkuva – vieläkö olet hengissä?

Vaahteramäen Eemeli was here

Kvitto ja muita omituisuuksia

Kuittipakko eli virallisesti laki kuitintarjoamisvelvollisuudesta käteiskaupassa tuli sääntö-Suomessa voimaan viime vuoden alusta. Laki velvoittaa yrittäjän tarjoamaan kuittia, mutta ei velvoita asiakasta ottamaan sitä vastaan.

Täällä kaksikielisyyden kehdossa on asiakaspalveluetiketin mukainen litania ”Får det vara kvitto? Haluatteko kuitin?” lyhentynyt nuorempien kassaneitien suussa lyhyeksi ja ytimekkääksi tokaisuksi ”Kvitto?!” Jokaisen maksutoimituksen perään siis sama kiekaisu ”kvitto?!”. Ruotsin kieltä taitamattomalle kerrottakoon, että ”kvitto” äännetään ”kvittu” ja suomenkielisen korvaanhan se kuulostaa… no, juuri SILTÄ!

Toinen tällä seudulla maksutoimitusten yhteydessä ilmenevä omituisuus on kassalla esitetty kysymyslitania ”Var det allt? Saako olla muuta?” Mikäli et kassalla enää mitään halua, on vastauksesi ruotsinkieliseen kysymykseen myönteinen ja suomenkieliseen kielteinen. Kaksikielisenä häkellyt kysymyksistä sen verran, että todennäköisesti päädyt vain tuijottamaan kassaneitiä sitkeästi silmiin. Tai kuten eräs asiakas männä viikolla totesi: ”Mitä tässä vaiheessa nyt sitten vielä pitäisi ostaa?”. Ranskanleipä ja 100 g lauantaimakkaraa?

Kvitto?!

Vielä on kesää jäljellä

Useimmilla lomat alkavat olla jo takanapäin ja koulutkin alkavat tällä viikolla, sopivasti kesken viivästyneiden kesähelteiden. Helteitä iltapäivälehdissä onkin odotettu kuin Jeesuksen toista tulemista. Mistä lähtien sääennuste muuten on ollut päivän pääuutinen?

Koulujen alku on taas herättänyt keskustelun koululaisten kesäloman lykkäämisestä parilla viikolla, jotta se vastaisi paremmin muun Euroopan lomakautta. Kannatan ajatusta, sillä Suomi tarvitsee nykytilanteessa jokaisen euron, jonka tänne eksynyt turisti on matkakassastaan meille valmis jättämään. Autiuttaan ammottavat kylänraitit, suljetut kyläkaupat ja sesonkinsa liian aikaisin lopettaneet turistirysät eivät tänne ketään houkuttele. Suomessa on kyllä muutakin nähtävää kuin Lappi ja joulupukki!

Maamme taloutta ajatellen toivon maahamme lisää turisteja. Tyypillisen kesäkaupungin asukkina minun on kuitenkin pakko myöntää, että arkiasioiden hoitaminen kiireettömien kesäturistien keskellä on usein hermoja raastava kokemus.

Jos olet vaikka päättänyt poiketa pikaisesti apteekkiin hakemaan lievitystä akuuteimpaan kesäkolotukseesi, voit olla varma, että edellesi osuu mökkiläinen, joka aikaa tappaakseen on lähtenyt koko perheen voimin farmaseutin puheille selvittämään kesäallergian kaikki modernit lääkintävaihtoehdot. Ruokakaupassa taas jumitut vihannestiskille vain siksi, että nuoren kesävieraspariskunnan on pakko soittaa isäntäväelle ja varmistaa, ostetaanko uudet perunat pestyinä vai pesemättöminä. Päivän pääaterian suunnittelunkin voisi varmasti hoitaa jossain muualla kuin kaupan lihatiskillä.

Myönnetään, olen itsekin ollut lomillani vastaavanlaisena ajantajuttomana, asiointia hidastavana tukkeena. Itseä se ei kyllä silloin harmittanut yhtään!

Muu maa mustikka

Jokainen vähänkin asfaltilta pois poikennut on viime viikkoina huomannut, että metsät ovat tänä kesänä täynnä suomalaista superfoodia mustikkaa. Kerrostalopihassamme ensimmäisiin mustikkamättäisiin kompastuu jo heti pyykkitelineiden jälkeen. Mättäät ovat mustanaan mustikkaa ja niiden ohi käveleminen saa omantunnon soimaamaan. Varsinaiseen marjanpoimintaan ei istumatyön kangistama selkärankani oikein taivu, mutta koiran kusetuslenkeillä olen lähimetsässä tätä ilmaista superfoodia välipalaksi popsinut.

Sato on hyvä ja metsät ovat täynnä paitsi marjaa myös ulkomaalaisia marjanpoimijoita. Sinänsä näppärä järjestely, sillä suomalainen retkottaa mieluummin kotisohvalla katsomassa tv-uutisista raporttia thaimaalaisen marjanpoimijan 13-tuntisista työpäivistä kuin raahautuu itse hyttysten syötäväksi mustikkametsään.

Se mikä tässä mustikka-asiassa oikein pisti vihaksi ja nosti näinkin rauhallisen ihmisen verenpaineen huippulukemiin, oli Ylen uutinen mustikan matkasta maailmalle. Kotimaisesta laatumarjastamme suurin osa päätyy nimittäin Aasiaan, missä siitä valmistetaan erilaisia ravintolisiä. Samaan aikaan Ruotsista, Baltiasta ja Venäjältä tuodaan Suomeen halvempaa marjaa kotimaisen teollisuuden käyttöön.

Kun siis ensi talvena popsit näkökykyä ja elämänlaatua parantavia kiinalaisia ihmepillereitä, saattavat niiden raaka-aineet olla peräisin kesämökkisi takametsästä. Päiväkahvilla nauttimasi kotimaisen mustikkamuffinssin raaka-aineet puolestaan saattavat olla lähtöisin Vasilin datšaa tai Svenin sommarstugaa ympäröivistä metsistä. Suosi suomalaista, osta kotimaista - niinhän se vanha mainoslause taisi mennä.

Suomalainen superfood

Sommaren är kort

Den finska sommaren är kort men snöfattig, brukar man säga.

Den som vill ligga på stranden, simma och ta sol har nog blivit besviken den här sommaren. Terrasserna har stått tomma och badstränderna har varit öde. Det är nästan bara vattenfåglar som vågat ge sig ut i vattnet. 

För den som vill göra annat än svettas har den här sommaren varit ypperlig. Sol och regn, vind och vatten. Allt växer och blommar, bär finns det mera än någonsin.

Vi ka inte rå för vädret, men vi kan ha rätt inställning till det. Det finns inget dåligt väder, bara dåliga kläder. 

Spegelblankt

Simmar året om

En ros är alltid en ros

Lomat on lusittu

Lomat on kohtsillään lusittu ja maanantai-aamuna nolla kuusi reikä reikä herätyskello päräyttää meikäläisen takaisin arkeen. Työkavereita on sinänsä ihan mukava nähdä, mutta paluu minkäänlaista aktiivisuutta edellyttävään arkirutiiniin ei oikein houkuttele.

Neljä viikkoa mennä hurahti nopeasti ja lomasuunnitelmatkin toteutuivat täydellisesti eli en saanut mitään tähdellistä aikaan. 

Lapsuuden maisemiin tuli tehtyä pari reissua. Hassua muuten, miten kesä tuntuu oikealta kesältä vasta kun on rämpinyt samoissa ryteiköissä kuin 10-vuotiaana. Kunnon tytärtä leikin sen verran, että puunasin äitimuorin akkunat putipuhtaiksi ja huudatin trimmeriä takapihalla naapureiden iloksi.

Tässä opinahjossa meikäläinen oppi lukemaan vuonna kivi ja keppi

Fiskarsin ruukkikylään menoa olen suunnitellut pitkään ja nyt sain sen vihdoin toteutettua - jopa kahteen kertaan. Ensimmäisellä reissulla keskityin valokuvaamiseen ja reissun anteja onkin mukava tiputella Instagramiin pitkin syksyä.

Toinen reissu oli herkuttelu- ja shoppailureissu. Kuparipajan lounasbrunssi oli makoisa, mutta Cafe Antiquen vastaleivottuja korvapuusteja ei voita mikään. Eivät olleet turhalla kauneudella pilattuja, mutta maultaan voittivat kaiken muun kahvileivän, mitä olen tänä kesänä suuhuni antaumuksella ahtanut.

Fiskarsin ruukkikylässä aika pysähtyy

Shoppailukierroksen paras löytö oli trikoinen Second Chance -pussilakana, laadukkaasta kotimaisesta ylijäämäkankaasta aikuisen ompelema. Ihanan viileää materiaalia. Tekee peitosta niin painavan, että sen alla nukkuu kuin kiinni niitattuna. 

Hangossa olen yleensä poikennut ainakin kerran kesässä. Tällä kertaa käväisin Hangon vesitornissa maisemia ihailemassa, sinne kun pääsee mukavasti hissillä.

Joskus on kiivettävä vähän ylemmäs, että näkee kunnolla

Casinon rannasta löysin yllättäen "The Very Second Hangö Piquenique Beach Party" -pippalot, jotka olivat keränneet paikalle niin paljon piknik-väkeä, että puisto oli täyteen nakutettu. Hyvää musiikkia ja rento kesäfiilis. Tykkäsin. Etenkin kun paikalla yleensä esiintyvistä pappa-betalar-merkkivaatesnobeista ei näkynyt jälkeäkään. Kumma miten kaikkien Hankkenin käyneiden pitää pukeutua purjehdusvaatteisiin, vaikka eivät olisi ikinä veneessä edes olleetkaan.

Punaiset purjehduskengät

Melkein jokakesäiseksi perinteeksi on muodostunut viikonloppureissu sukulaisten kesämökille Kustavin kauniisiin maisemiin. Koiraherra nautti vapaudestaan ja räksytti rannassa aamusta iltaan naapurimökkiläisten iloksi ja meidän muiden riesaksi.

Tänä kesänä uimisesta ovat vastanneet vesilinnut

Olin tällä mökkireissulla varautunut jonkinlaiseen rakentelupuuhasteluun, mutta yllättäen opinkin, miten vauvoja tehdään - sokerimassasta silikonimuotilla!

Pentutehtailua

Sään puolesta tämä kesä ei ole ollut niitä kaikkein helteisimpiä ja olen kuullut monen valittavan, että kesä on ollut surkea. Huono sää on kuitenkin asennekysymys. Minulla on ollut hieno kesä! 

Ollaan vaan ja hengaillaan

Presidentti ja palsternakka

Viime päivinä on maailmalla uutisoitu Suomen presidentin puhelusta. Ei soittanut presidentti Putinille tai Obamalle, ei miettinyt Ukrainan kriisiä, Kreikan taloutta tai Suomen ja Venäjän suhteita.

Sauli Naantalista soitti Ylen Luonto-Suomi-ohjelmaan ja kyseli palsternakasta. Odotti vuoroaan kuin kuka tahansa eikä tehnyt numeroa presidenttiydestään.

Joissakin asioissa suomalaiset ovat oikeasti tasa-arvoisia. Tänään olin ylpeä siitä, että olen suomalainen. Tänään olin ylpeä pienen maan palsternakkaa pohtivasta presidentistä! 

Tasavallan presidentti

Palsternakka

Makea lähituote

Kesä on kukkeimmillaan ja mansikkasato kypsyy sateesta ja kylmyydestä huolimatta vauhdilla. Jokaiseen torinnurkkaan, kadunkulmaan ja marketin sisäänkäyntiin on ilmestynyt kesän satoa kaupittelevia mansikanmyyjiä. 

Siinä missä jokaisen itseäänkunnioittavan marjanmyyjän pahviseen kylttiin on aiempina vuosina tikkukirjaimin raapustettu makea kotimainen, on tänä suvena myyntiin haettu lisäarvoa raapustamalla näiden perään maaginen muotisana lähituote.

Aamun kauppareissulla näitä kesäherkkuja hakiessani kysäisin mansikanmyyjältä hänen myymiensä lähituotteiden alkuperää. Kesälahdelta kuulemma olivat, mutta missä Kesälahti on, sitä myyjä ei tiennyt. En tiennyt minäkään, mutta sen tiesin, ettei se ainakaan näillä nurkilla ole. 

Kuukkeloimalla sain selville, että Kesälahdelle on täältä matkaa noin 500 km. Lähituote, my ass! Minä kun luulin, että lähituote on tuote, joka on tuotettu ao. paikkakunnalla, mutta ilmeisesti se onkin tuote, joka on tuotettu lähellä Venäjän rajaa. Olinpas taas tyhmä!

Aito lähituote - tuotettu 10 m päässä meikäläisen ruokapöydästä